Sami Oskari Lahtinen: Dinosaureeni

Dinosaureeni

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Jussin isä kuolee, eikä Jussi osaa surra tätä. Tuhkien sirottelun Kymijokeen pitäisi olla kaunis hetki, mutta se ei tunnu miltään. Jussi alkaa kirjoittamaan novelleja etsiäkseen isäänsä lapsuudenmuistoistaan. Naapurista löytyy kirjailija, joka arvioi Jussin tekstejä ja kannustaa tätä kulkemaan kohti sitä romaania, jota Jussi kirjailijan mielestä todellisuudessa kirjoittaa. Tätä prosessia Dinosaureeni kuvaa. Eri aikatasoilla liikkuva romaani koostuu pienistä päiväkirjamaisista katkelmista ja Jussin kirjoittamista novelleista.

Jussin suhde isäänsä on vaikea. Isä, Onde, on ollut toisaalta esikuva, toisaalta liikaa poissa. Ensiluokkainen tarinankertoja ja siksikin tyystin epäluotettava. Kohtaamiset isän kanssa ovat toistuvasti pettymyksiä, kun isä ei pysty pitämään tärkeimpiäkään lupauksia.

Esikoiskirjailija Sami Oskari Lahtinen on laittanut kirjailijanaapurin suuhun kommentin siitä, miten valtaosa kustantamoille tarjotuista romaanikäsikirjoituksista käsittelee kirjoittamista, vaikka aihe ei oikeastaan kiinnosta lukijoita. Tällainen vaara Dinosaureenissakin on; kirjat kirjoittamisesta ovat usein puisevia, etenkin jos kirjailija valittaa kirjoittamisen vaikeudesta. Lahtinen selviää kuitenkin hyvin: Dinosaureeni onnistuu olemaan siinä määrin monipuolinen kuvaus hukassa olevasta isäsuhteesta ja metafiktiiviset elementit toimivat, ettei valittamista ole.

Kirjoitan ehkä etsiäkseni elämästäni – sen osista – jotain suurta, kaiken yhdistävää narratiivia. Uskon elämäni tapahtumien liittyvän yhteen kuin junan vaunut. Ajattelen, että kaikki kokemani on johtanut minut tähän enkä olisi itseni ilman kokemuksiani.

Tästä kai lopulta on kyse. Miten rakentaa oman elämän vähän hatarista palasista mielekäs narratiivi? Voiko omiin muistoihinsa luottaa, kuinka paljon muistetussa on kyse tarinoista, joita muut ovat toistelleet niin kauan, että ne ottaa kiistattomina tosiasioina? Jussin itsetutkiskelu ja romaanin kirjoittaminen kietoutuvat toisiinsa ja lukijakin kietoutuu mukaan, sillä novelleineen kaikkineen Dinosaureeni muistuttaa kovasti Jussin teosta – mutta kovin autofiktiivinen tulkinta lienee kuitenkin turhan pitkälle vietyä.

Dinosaureeni edustaa lähtökohdiltaan kirjallisuutta, josta en ole jaksanut olla erityisen kiinnostunut viime vuosina. Kirjaan tarttumiseen tarvitsin Lahtisen esikoiskirjailijakollega Vehka Kurjenmiekan vankan suosituksen Instagramissa. Kannatti tarttua: Dinosaureeni nousee kekseliäillä rakenneratkaisuillaan tavanomaisten lapsuus- ja vanhempisuhdemuisteloiden yläpuolelle.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 319 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...