Eeva Lennon: Eeva Lennon, Lontoo

Osta kirja itsellesi

Toimittajamuistelmia on ilmestynyt useita tänä vuonna ja jo luettujen jatkoksi oli kiinnostavaa lukea vielä Eeva Lennonin omaelämäkerrallinen kuvaus hänen työstään ulkomaan kirjeenvaihtajana. Hän oli Suomen ensimmäisiä naiskirjeenvaihtajia maailmalla, ensin Pariisissa ja sen jälkeen Lontoossa.

Eeva Lennon kuvaa tarkasti lapsuuttaan ja nuoruuttaan kahden kosmopoliitin, suurten Ranskan ystävien, lapsena. Hänen isänsä toimi merkittävissä tehtävissä Marsalkka Mannerheimin päämajassa, jatkosodan jälkeen isästä tuli Suomen Työnantajain Keskusliiton toimitusjohtaja. Hänen äitinsä, Mika Waltarinkin hurmannut kaunotar, oli kotiäitinä. Eevan tie vei opiskelujen myötä Pariisiin ja siellä hän kohtasi myös tulevan kumppaninsa, irlantilaisen toimittajan ja kirjailijan Peter Lennonin.

Eeva Lennon työskenteli Pariisissa Yleisradion freelance-kirjeenvaihtajana ja myöhemmin Uuden Suomen Pariisin-kirjeenvaihtajana. Tuolloin 1960-luvulla yhteiskunnassa ja päivänpolitiikassa elettiin Charles de Gaullen aikaa, jolloin yksi suurista haasteista oli siirtomaa Algerian itsenäistyminen. Naisen asema eli murrosaikaa, Pariisia koettelivat opiskelijamellakat ja Euroopan suurin yleislakko pysäytti julkisen liikenteen ja kuljetukset. Ulkomaan kirjeenvaihtajilta ei raportoitavaa puuttunut.

Vuonna 1970 Lennonit muuttivat Lontooseen. Uutisten aiheiksi nousivat nyt kaivoslakot, IRA:n terrori sekä Margaret Thatcherin Rautarouva-uudistukset ja -otteet. Kun Eeva Lennon raportoi uuden asuinmaansa tapahtumista, hänellä oli vahvuutenaan oman ammattitaitonsa lisäksi suomalaista, irlantilaista ja ranskalaista näkökulmaa asioihin. Kaikkien näiden lankojen yhdistely ja olosuhteiden vertailu onkin yksi suuri kirjan rikkaus. Lähihistorian tapahtumat palautuvat mieleen ja avaavat uutta näkökulmaa myös nykyhetken tapahtumiin: Kirjan loppuvaiheissa päästäänkin Brexitin syihin.

Kirjassa on sivuja nelisensataa, materiaalia olisi varmasti ollut vaikka kahteenkin kirjaan. Ammattilaisen tekstiä on miellyttävää lukea, suuri tietomäärä on puristettu hyvin lukijaystävälliseen pakettiin. Toimittajan työ on ihan oma spesiaali alansa, josta ei vaarojakaan puutu. Euroopan lähivuosikymmenten historiasta ja toimittajan työstä kiinnostuneille lukupinoon vaan!

Marja-Liisa

Intohimoinen lukija, jolle kirjat ovat elämänmittainen haaste ja ruostumaton rakkaus. Koko kirjo käytössä, runoista dekkareihin ja kaunosta tietokirjallisuuteen. Luettujen pinoa on listattu myös Tuhansia sivuja -blogiin. Kaikki vinkit »

Kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.