M. L. Stedman: Elämä kaukana kaikesta

Elämä kaukana kaikesta -kirjan kannessa on australialaisen tuulimyllyn siluetti tähtitaivasta vasten.

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

MacBridet ovat useamman polven lampaankasvattajia Länsi-Australiasta. Syrjäisellä ja harvaan asutulla seudulla naapurit ovat kaukana ja tilukset ovat valtavia – tässä tapauksessa tila on suurin lain sallima, miljoona eekkeriä (tämä on aivan huima mittaluokka, meikäläisittäin tutummin yksiköin noin 4000 neliökilometriä, mikä vastaa suunnilleen Lieksan kaupungin pinta-alaa). 1950-luvun lopussa perhettä kohtaa kaksi peräkkäistä tragediaa, joiden jälkeen kolmilapsisesta perheestä on jäljellä enää savuavat rauniot. Uutta suuntaa on pakko hakea, sillä elämän on jatkuttava suurista vastoinkäymisistä ja raatelevista salaisuuksista huolimatta.

Kymmenen vuotta myöhemmin puhaltavat uudet tuulet. Kaivosyhtiöt kiinnostuvat Australian mineraalivaroista, ja koska tilallisilla on oikeus vain maan pintaan, ei sen alla oleviin rikkauksiin, kuka vain voi tehdä louhintavaltauksia toisen maille. Niinpä MacBridejen tilallekin ilmestyy tutkijaryhmä maaperää koluamaan. Mutta kuinka syvälle he porautuvatkaan, ja kuinka perheen kohtalo saakaan uuden suunnan, kun perheenjäsenet tutustuvat seurueen johtavaan geologiin?

M. L. Stedmanin Elämä kaukana kaikesta on historiallinen romaani, jossa tutustutaan yhden perheen käänteiden kautta elämään ja selviytymiseen Australian syrjäisessä ja harvaan asutussa länsiosassa. 1950-luvulta lähelle nykypäivää tuova romaani sivuaa Australian asuttamisen historiaa sekä elämäntapojen ja asenteiden vähittäistä muutosta luonnonvoimien armoilla. Se kasaa samoihin kansiin kiinnostavan henkilökatraan, joka omine salaisuuksineen ja monimutkaisuuksineen yrittää tulla toistensa kanssa toimeen. Romanttinen pääjuoni on toisaalta kaunis, mutta toisaalta hieman ennalta-arvattava. Lukukokemusta se ei kumminkaan kamalasti häiritse.

Vähän jotain erilaista miljöötä kaipaavalle Elämä kaukana kaikesta tarjoaa viihdyttävän kaukomatkan sellaiseen maailmankolkkaan, johon tuskin muutoin tulisi matkustaneeksi. Sujuvasanaista romaania voi hyvin suositella lukunälkäisille!

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Hannun haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 339 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...