Michael Heatley ja Deke Leonard: Elvis

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

On legendoja joista riittää kirjoitettavaa ja uusia kuvia aina vain. Yksinkertaisesti nimetty Elvis on kuvitettu tietopaketti Elvis Presleyn uran ja elämän vaiheista jaettuna 20 lukuun. Erikoisen kirjasta tekee tietokirjamainen ote ja kirjan mukana tuleva CD. Olin yllättynyt, että CD:ltä löytyi kappale, jota en muista kuulleeni.

Itse en ole koskaan ollut kova fanittaja. Olen kuunnellut Elviksen musiikkia pienestä pitäen sekä nähnyt lukuisia dokumentteja ja elokuvia. Näin ollen tiedän suurin piirtein mitä Elvis elämän aikana teki. Minulle tällainen näpsäkkä tietopaketti sopivissa suupaloissa on kuin nappi silmään. Elämäkerroissa arvostan aina kuvitusta, enkä meinaa saada elämäkertaromaaneja koskaan luetuksi. Sain kosolti uutta tietoa ja CD tekee kuvien kera lukukokemuksesta mieleenpainuvan.

On myös hienoa, että Elviksen elokuvaurasta uskalletaan kirjoittaa avoimesti ja kun mikään ei riitä linkkivinkit vievät eteenpäin.

Tosifaneille Elvis ei luultavasti anna mitään uutta, mutta senkin voi testata lopusta löytyvästä Elvis-kyselystä. Pelkkänä Elvis-harrastajana tämä kirja on innostavimpia pitkään aikaan.

Paula

Paula on fanaattinen lukija ja yhtä aikaa on yleensä niin kaunoa kuin kaiken maailman tietokirjallisuuttakin luettavana. Paula etsii aina erikoisia lukukokemuksia, mutta silti joitakin lempikirjailijoitakin löytyy. Lukemisen lisäksi matkustelu ja kaikenmoiset käsityöt kuuluvat rakkaisiin harrastuksiin. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...