Enni Mustonen: Emännöitsijä

Emännöitsijä

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Emännöitsijä on kolmas osa Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjassa. Aikaisemmista kirjoista tuttu Ida Eriksson työskentelee tällä kertaa Albert Edelfeltin taloudenhoitajana Helsingissä. Hänen tehtävänään on siivota ateljeessa, laittaa ruokaa ja välillä tulee toimittua taiteilijan mallinakin. Romantiikkaa on ollut aikaisemminkin sarjassa mukana, mutta nyt kun Ida on vanhempi, seurauksena on vähän isompaa romanssia.

Tämä taitaa olla tähän mennessä ehkä paras osa sarjasta! Tavallaan kaikki kolme historiallista perhettä ovat olleet omalla tavallaan kiinnostavia kirjojen aiheina, mutta juuri tämä kirja on silti juoneltaan kiinnostavin ja kokonaisuutena toimivin.

Alun perin sarjan oli ilmeisesti tarkoitus olla trilogia, mutta seuraava osa on kuitenkin jo tekeillä. Kirjan loppu on sellainen, että tarinan jatko todellakin kiinnostaa. Pidän myös siitä, että sama henkilö on ollut koko ajan päähenkilönä, kun joissakin Mustosen historiallisissa sarjoissa päähenkilö on vaihtunut jokaisessa kirjassa.

Veera

Olen kohta kolmikymppinen lukutoukka pääkaupunkiseudulta. Jännityskirjoja lukuunottamatta kelpaa melkein mikä tahansa kirjallisuus, mutta tänne vinkkaan eniten lasten- ja nuortenkirjoja. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 319 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...