Camilla Reid: Emppu ja kiva päiväkotipäivä

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Emppu on karhunpentu, johon saimme tutustua ensimmäisen kerran vuosi sitten. Silloin Emppu opetteli käymään potalla, isojen ja taitavien karhujen isolla punaisella potalla. Nyt Emppu on täällä taas; tällä kertaa kerrotaan hänen touhukkaasta päiväkotipäivästään, iloineen ja pienine murheineen.

Suurilla silmillään pieniä lukijoita kirjan sivuilta katseleva Emppu on ilmeisen onnistunut taaperoikäisille kirjanystäville suunnattu henkilöhahmo. Ainakin meillä kiinnostusta ovat herättäneet niin hänen pottatouhunsa kuin nyt tämä päiväkotipäivä. Mutta miksipä ei; kirjan sivut ovat värikkäät, hahmot kiltin näköisiä ja tarinat juuri sellaisia, joita pienet korvat tykkäävät kuunnella, arkisen iloisia. Kaiken kukkuraksi Emppu-kirjat ovat äänikirjoja, joten jokaisella aukeamalla pääsee vielä painamaan nappulaakin. Mikä oiva bonus tämäkin!

Myös itse olen valmis näyttämään Empulle vihreää valoa. Kuvitus on aikuisenkin silmää miellyttävä ja mikä tärkeintä, kun äänikirjasta puhutaan, sitä myös kuuntelee ihan mielellään. Kiva lisä taaperokirjastoon!

close

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada uudet kirjavinkit sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.
(Erityisesti uudet kotimaiset julkaisut on usein, ei aina, saatu kustantajalta arvostelukappaleina. Se, mistä kirja on saatu, ei vaikuta siihen, kehummeko vai emme.)

Kaisa

Kaisa Sutela on kirjamaailmaan työelämässään eksynyt – ja uppoutunut – teologi. Hän rakastaa kirjoja ja on kirjallisuuden lajien suhteen melko kaikkiruokainen, mutta viihtyy silti parhaiten laatukirjallisuuden parissa. Myös lastenkirjat ovat lähellä sydäntä. Kaisa harrastaa ruoanlaittoa ja sitä myöten Tunnelmallisia makuja -blogin pitämistä. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...