Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Olen joskus, itse asiassa varmaan vuosikymmeniä sitten, hankkinut amerikkalaisen runoilijan Sara Teasdalen englanninkielisen elämäkerran, jonka silmäilin laiskasti läpi. Nyt kun luin hänen valittujen runojensa kokoelman En ole sinun, jonka Tuomas Kilpi on taitavasti kääntänyt, tuntuu, että olisi pitänyt syventyä enemmänkin Teasdalen elämään ja tuotantoon. Mutta hyvä näinkin.
Sara Teasdale (1884–1933) eli nykynäkökulmasta katsottuna aika erikoisen elämän monellakin tapaa. Hänen äitinsä piti nuorta tytärtään liian hauraana ja sairaalloisena tavalliseen elämään, joten hän kävi monta vuotta kotikoulua. Tämä hauraus ja sairaalloisuus seurasivatkin häntä sitten kautta vuosien, mutta totta puhuen en ihan ymmärtänyt, mikä häntä oikein vaivasi – jotenkin hänestä jäi kuva sellaisena myöhäisviktoriaanisena yksinäisenä ja riittämättömyyttä potevana naisena, jonka oli sekä ympäristön että omankin käsityksen mukaan parasta pysyä levossa omassa makuuhuoneessaan.
Joka tapauksessa Teasdalessa oli pontevuuttakin, sillä hän kirjoitti amerikkalaisen lyriikan historiaan merkittävästi vaikuttaneita runoja. Esikoisteos Sonnets to Duse and Other Poems ilmestyi vuonna 1907, ja herätti niin paljon arvostusta, että sai – tosin vuosia myöhemmin – ensimmäisen runouden Pulitzer-palkinnon. Uusia kokoelmia ilmestyi vielä monia. Yksityiselämä ei vain onnistunut: avioliittoyritys päättyi eroon, ja lopulta Sara Teasdale otti hengen itseltään unilääkkeinä käytettyjen barbituraattien avulla. Hänen merkittävimpänä pidetty kokoelmansa Strange Victory ilmestyi myöhemmin samana vuonna.
Teasdalen lyriikka on näennäisesti hyvin kaunista, joskus jopa romanttisen tuntuista, mutta sitten jostain saattaa pistää piikki. Vaikka hän kirjoittaa paljon rakkaudesta ja rakastajistaan, on tekstissä silloin tällöin feministisinä pidettäviä kohtia. Runojen minä haluaa säilyttää minuutensa, se on hänelle jopa jonkinlainen sisäinen pakko, kuten käy ilmi kokoelman nimirunosta “En ole sinun”. Eikä se kaikenvoittava rakkaus ole runoilijalle mitenkään itsestään selvää; runossa Mutta ei minulle hän kirjoittaa koskettavasti:
”Rauhani on hänen rinnassaan piilossa
minne en koskaan pääse,
rakkaus tulee tänään kaikille
mutta ei minulle.”
Vaikka Teasdale eli vain 49-vuotiaaksi, hän ehti runoissaan pohtia myös ikääntymistä ja kuolemaa, jonka hän sitten itse valitsikin.
”Olen rakastanut paljon ja ollut rakastettu –
kun henkeni liekki hiipuu,
anna minulle pimeys ja hiljaisuus,
olen väsynyt ja valmis lähtemään.”
Tuomas Kilven käännöstyö on minusta oikein onnistunutta, sillä voimme vain arvailla, miten vaikeaa on kääntää lyriikkaa, jopa tällaista suhteellisen selkeää lajia, jota Teasdalen runot edustavat.
