Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Tina Frennstedt aloitti Cold case -yksiköstä eli vanhojen selvittämättömien rikosten osastosta kertovan sarjansa rikosromaanilla Lupaus, joka esitteli poliisi Tess Hjalmarssonin ja hänen työparinsa Marie Erlingin. Nyt osasto on lopettamisuhan alla, koska väkivaltaiset jengisodat vievät niin paljon poliisilaitoksen resursseja – tästä tuli heti mieleeni, että mahtaisikohan kirjailija todellakin teurastaa lypsylehmänsä lopettamalla tämän sarjan heti alkuunsa, mutta ehkäpä se ei kuitenkaan ollut romaanin keskeinen ongelma. Joka tapauksessa osasto saa parisen viikkoa aikaa selvittää tunnetun taiteilijan murhaa; hän on löytynyt surmattuna majakan juurelta aivan näyttelynsä avajaisten alla, ja yhtäkkiä hänen kuolemastaan löytyy outoja yhteyksiä viisitoista vuotta sitten raa’asti puukotetun nuoren kansanopistossa opiskelleen muusikon Maxin murhaan.
On siis alettava selvittää Maxin tapausta uudelleen. Hän on asunut ennen kuolemaansa kommuunissa, jonka muut jäsenet ovat tietenkin jo kertaalleen olleet suurennuslasin alla, mutta syyllistä ei ole löydetty eivätkä muidenkaan kansanopiston opiskelijoiden kuulustelut ole tuottaneet tulosta. Varsinaista motiiviakaan ei ole löytynyt, vaikka asuinyhteisössä on ollutkin kaikenlaista pientä kiistaa pilvenpoltosta sun muusta. Ja äskettäin surmattu taitelija Mischa tuntuu olevan tästä opiskelijaporukasta aivan erillään, mitään reaalista yhteyttä heidän välillään ei ole, lukuunottamatta sitten sitä pienehköltä näyttävää yksityiskohtaa, josta en nyt halua vielä kertoa. Mutta suurempaa spoilaamista ei liene sen dekkareissa niin yleisen juonenkäänteen paljastaminen, että vielä kerran tapahtuu aivan erilliseltä tuntuva surmatyö samoin yksityiskohdin. Tarvitaan siis Tessin älykkyyttä sekä hänen mahdollisuuttaan paneutua rikoksiin käytännöllisesti katsoen yötä päivää. Lisäksi mukaan tulee edellisestä kirjasta tuttu eksentrinen ja aina vain epäsovinnaisemmaksi ja oudommaksi käyvä tanskalainen rikosprofiloija Carsten; Tessin työpari Marie jää väkisinkin vähän sivurooliin tässä kirjassa.
Rikosjuoni on ihan kiitettävän jännittävä, joskin vähän sovinnainen aluksi ihan hämärältä tuntuvine sivukertomuksineen, mutta Tessin henkilökuva on jälleen kerran se keskeinen kysymys, jota jäin miettimään. Lukija saa hänestä kyllä kaikenlaista nippelitietoa, mutta jotenkin hän jää etäiseksi ja sovinnaiseksi hänkin. Työtoverit kutsuvat häntä superkytäksi, ja sellaiseksi hänet on kuvattukin, missä on välillä jotain äärimmäisen rasittavaa. Tuntuu joskus siltä, että dekkarien päähenkilöinä olevat poliisit ovat sellaisia ääripään tyyppejä: joko alkoholiin hukkuvia eronneita perheenisiä tai sitten näitä Tessin kaltaisia supernaisia. Sellaisia keskimääräisiä, joiden täytyy hakea lapsia päivähoidosta ja valvoa heidän läksyjään ja keittää spagettia ja jauhelihakastiketta, saa hakemalla hakea, mutta ehkä sellaiset eivät sitten kykenekään dekkareille tyypilliseen poliisintyöhön. No, onhan Tessillä sentään Chili-koira, joka on hoidossa Kajsa-tädin luona ja jonka huolto aiheuttaa hiukan murheita.
Mutta kaikesta huolimatta Tina Frennstedt on mielenkiintoinen kirjailija, ja jään odottamaan häneltä jatkoa.
