Ville Haapasalo ja Kauko Röyhkä: ”Et muuten tätäkään usko” : Ville Haapasalon 2000-luku Venäjällä

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

”Et kuitenkaan usko…” kertoi Ville Haapasalon uran alkuvaiheista Venäjällä. Nyt sarjan toisessa osassa on päästy 2000-luvulle. Meno ei suinkaan rauhoitu, päin vastoin – jutut käyvät entistäkin hullummiksi. Venäjällä esimerkiksi Dancing on Ice -tv-formaatti otetaan pykälää vakavammin ja sarjan kuvaukset ovat viedä Haapasalolta hengen.

Kirjassa kerrotaan myös Haapasalon suosituista 30 päivää -matkaohjelmista. Haapasalo kertoo esimerkiksi suomensukuisten kansojen ankeista oloista.

Viimeaikaiset tapahtumat Venäjällä ja Ukrainassa tuovat kirjalle uutta ajankohtaisuutta. Kirja on onneksi sen verran tuore, että Krimin valtaus on ehtinyt mukaan ja Haapasalo pääsee kertomaan asiasta venäläisen näkökulman.

Kuten edellisessäkin kirjassa, kirjurina on Kauko Röyhkä ja kirjaa kuvittavat Juha Metson mielenkiintoiset valokuvat Venäjältä. Kirjan edeltäjä oli erittäin suosittu ja vastaavaa menestystä on helppo povata tälle toisellekin osalle, sen verran vetäviä jutut edelleen ovat. Jos pidit edellisestä osasta, kannattaa tämä toinenkin ehdottomasti lukea.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari pitää World Fantasy Award -voittajista ja suurten ideoiden scifistä. Mikko pelaa fanaattisella innolla monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *