Saskia Salomaa: Hakusanamainonnan ABC : Matkaopas AdWords-mainonnan saloihin

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Googlen AdWords on suosittu hakusanamainontapalvelu, jossa mainoksensa saa näkyviin Googlen verkostoissa. Se on varsin merkittävä mainoskanava nykyään, sillä kaikkihan googlaavat nykyään, kun etsivät tietoa jostain aiheesta, ja AdWords on yksi keino päästä tietoa etsivien potentiaalisten asiakkaiden nähtäväksi.

AdWords on myös siitä näppärä mainosväline, että kuka tahansa pystyy avaamaan AdWords-tilin ja tuuttaamaan mainoksia näkyville vain muutamassa minuutissa. Helppous on kuitenkin näennäistä: onnistunut AdWords-mainonta onkin jo ihan eri juttu.

Aiheesta on suomeksi tarjolla tätä ennen nähtävästi yksi kirja ja sekin on vuodelta 2007 eli suorastaan esihistoriaa. Oli siis korkea aika saada AdWordsista suomenkielinen opas. Kirjan kirjoittaja Saskia Salomaa on kokenut ja koulutettu AdWordsin käyttäjä, joten tuloksena on pätevä kirja. Salomaa lupaa, että kirjan avulla AdWordsin perusteet oppii tunnissa. Se on helppo uskoa, sen verran napakka ja hyvin asiansa tiivistävä kirja Hakusanamainonnan ABC on.

Kirjan luettuaan joko osaa tehdä AdWords-mainontaa tai sitten tietää, ettei asiaa kannata edes opetella. Jos päätyy jälkimmäiseen vaihtoehtoon, kirja antaa hyviä ohjeita myös AdWords-mainontaa tekevän toimiston valintaan. Kirjan lukenut ei sorru ensimmäiseen puhelinmyyjään, vaan osaa valita itselleen sopivan yhteistyökumppanin mainontaa tekemään.

E-kirjana kirjan voi ostaa suoraan kirjan nettisivuilta (jolloin saat kahden viikon rahat takaisin -takuun). Kirjasta on myöhemmin tulossa myös painettu versio. E-kirja on tällaiselle teokselle erittäin kätevä formaatti, ja koska kirja on hyvin lyhyt ja ytimekäs, lukeminen onnistuu melko kivuttomasti myös tietokoneen näytöltä.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari pitää World Fantasy Award -voittajista ja suurten ideoiden scifistä. Mikko pelaa fanaattisella innolla monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *