Jaakko Hintikka: Hän valitsi nimekseen Merrill Hintikka

Hän valitsi nimekseen Merrill Hintikka

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kahden älykön rakkaustarina, joka on joiltakin osin myös hyvin tavallisen ihmisen rakkaustarinan veroinen. Kun Merrill ja Jaakko tapasivat ensimmäistä kertaa, he tunnistivat heti toistensa vetovoiman ja sen jälkeen oli olemassa vain me-subjekti. Me, joka heille merkitsi varmasti aivan toista kuin tavalliselle filosofista ajattelutapaa ja viittauksia tuntemattomalle. Muutenkin tiedemiehen ja tunnustetun filosofin pienoiselämäkerta vaimostaan sekä rakkaudentunnustus hänelle on aivan omaa luokkaansa.

Kirjassa on paljon hienoja ja pieniä vertauksia sekä kirjallisuuteen että tunnettuihin filosofeihin. Osittain teoksessa käydään myös läpi heidän keskinäistä yhteiseloaan ja rakkauttaan filosofisesta näkökulmasta ja sen kieltä käyttäen, joten se ei ainakaan itselleni aivan täysin aukea. Mutta mikä on tärkeintä, kyseessä on selkeästi ollut ihmeellinen rakkaus samoja käsitteitä ja ajatuksia käyttävien ihmisten välillä, jotka ovat pystyneet kommunikoimaan keskenään myös sanattomasti. Kaksi alansa huippua avioliitossa keskenään, lopulta – avioeron ja etäsuhteen jälkeen on varmasti ollut elämäntäyteistä. Jaakko Hintikka, alansa huipputiedemies sekä Merrill Bristow, aktiivinen ja epäsovinnainen feministinen ajattelija, tapasivat USA:ssa ja avioituivat Suomessa 1978. Liitto kesti aina Merrillin kuolemaan vuonna 1987 asti.

Hintikka on kirjoittanut kirjansa etäännyttäen itsensä tapahtumista ja puhuen vain Jaakosta ja Merrillistä. Tämä lienee tarkoituksellista, samoin kuin hänen runsas filosofisen termistön käyttönsä sekä muutenkin filosofinen asenteensa suhteeseen ja ehkä hieman analysointikin näin jälkikäteen. Kirja on kuitenkin lämmin, hieno ja esteettinenkin elämys lukijalle, joka ei ehkä aivan kaikkea ymmärrä samalla tavoin kuin pariskunta ymmärsi toisiaan.

Kirjasta lähes puolet vievät Merrillin kirjoittamat kirjeet sekä hänen Jaakolle lähettämiensä nauhoitusten litterointi. Näissä tulee usein samassa yhteydessä ilmi sekä viiltävän kaipaava rakkaus että filosofin näkemys kulloinkin käsillä olevasta asiasta. Lisäksi kirjaan on sijoitettu muutama Merrillin runo.

Hän valitsi nimekseen Merrill Hintikka on kiihkeä ja erilainen rakkaustarina, jonka Jaakko Hintikka haluaa tuoda julki täysin omaleimaisella ja itselleen ominaisella tavalla. Mikäpä siinä – perusajatus käy selkeästi ilmi: kaiken vievä ja nielevä, kestävä ja tasavertainen rakkaus kahden omastakin mielestään erikoislaatuisen ihmisen välillä on aina hienoa. Kun se vielä tuodaan julki näin kauniisti, ei tätä voi olla arvostamatta. Onnekas Merrill! Onnekas, koska pystyi sairaudestaan huolimatta hoitamaan työnsä sekä sosiaaliset velvoitteet ja löysi lopulta elämänsä parhaan ihmissuhteen ja kumppanin, vähintään itsensä veroisen.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...