Satu Rämön dekkarien ja islantilaisneuleiden ystäviä hemmoteltiin jo vuonna 2022 kirjalla Siggan ja Satun islantilaiset villapaidat. Nyt saamme sitten jatkoa: Hildur-villapaidat -kirja sisältää 13 värikylläistä neuletta, jotka on teemoitettu Rämön huippusuositun kirjasarjan henkilöiden mukaan: itsensä Hildurin lisäksi löytyy nimikkoneule esimerkiksi Jakobille, Rakelille, Huldalle, Gudrúnille ja Tinnalle. Perinteisten islantilaisneuleiden tapaan kyse on kuitenkin unisex-malleista, vaikka kirjassa neuleet onkin kuvattu joko ohjeiden suunnittelijan Siggan tai sitten Satun itsensä yllä.
Neuleissa on luonnollisesti käytetty tutuksi tulleita islantilaisia lankoja: suurin osa on toteutettu paksuhkolla Léttlopilla, joka on kuulemma nykyään Islannin myydyin villalanka; jonkin verran ohjeita on myös paksummalle Álafosslopille.
Olen lukenut somen käsityöryhmissä usein kysymyksiä siitä, mihin lankaan näitä islantilaisia voisi kenties vaihtaa, koska niitä pidetään toisaalta vähän kalliina, toisaalta karkeina ihoa vasten. Karkeus on tietysti yksilökohtaista, mutta alkuperäiset langat ovat sen verran paksuja ja lämpimiä, että neuleet ovat ehkä enemmän paikallaan ulko- kuin sisäkäytössä. Ainahan voi tietenkin mallitilkkuja tekemällä ja tiheyksiä laskemalla yrittää löytää vastaavia lankoja, mutta harvoissa tuotteissa värikartta on niin upea kuin esimerkiksi Léttlopissa.
Hildur-villapaitojen ohjeet ovat selkeitä ja melko yksinkertaisia, joten mielestäni kirja sopii hyvin myös aloittelevalle kirjoneuleiden tekijälle. Kaarrokeneuleet ovat edelleen kovasti suosittuja, joten siitä vain puikot suihkimaan!








