Melina Marras (Karoliina Heinola): Hitonhauta ja muita puolielävien kohtaloita

Hitonhauta ja muita puolielävien kohtaloita

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Tämän kirjan bongasin Takakansi-podcastissa, jossa kirjailija Melina Marras kävi vierailulla. Tämä muutaman vuoden takainen novellikokoelma pääsi kunniamaininnalle Aarni-kustantamon novellikilpailussa ja tuli julkaistuksi. Tämä kokoelma on julkaistu nimellä Karoliina Heinola, taiteilijanimi Melina Marras on tullut käyttöön myöhemmin.

Kuuden novellin kokoelmassa yhdistävänä tekijänä ovat puolielävät: kaikki novellit kertovat jollain tapaa hahmoista, jotka ovat jääneet elämän ja kuoleman välimaastoon. Se ei ole hyvä paikka olla, eikä tavallisille kuolevaisille ole hyvää luvassa, jos joutuu tekemisiin puolielävien kanssa. 

Parhaimmillaan Hitonhaudan novellit ovat puistattavia ja kuvottavia. Parhaita ovat ”Hitonhauta” ja ”Rukiteera”. Ensimmäisessä 1690-luvun nälkävuodet heijastelevat nykyaikaan, kun isän kuolema saa itsekin isäksi tulevan nuoren miehen pohtimaan sukulinjansa miesten ongelmia ja lopulta kirouksen alaiseksi. Jälkimmäisessä nuori pica-oireista kärsivä nainen syö nauloja, nastoja, lasinsirpaleita ja sen sellaista; työssään linnunpelättinä kirotulla ruispellolla hän tulee syöneeksi jotain todella sopimatonta.

Novellit nojaavat kansantarinoihin ja suomalaiseen muinaisuskoon. Osa novelleista tapahtuu nimetyissä paikoissa, kuten Laukaassa ja Jyväskylässä, mutta yleisesti suomalaiset järvi- ja metsämaisemat saavat päälleen mystisen vaarallisen kuorrutuksen. Kokonaisuus on tyylikäs, novellit sointuvat mukavasti yhteen ja muodostavat tasapainoisen paketin. Vaikka suosikkejani listasinkin, heikkoja lenkkejä kokoelmaan ei mahdu. 

Melina Marras on jo tämän kokoelman perusteella todella lupaava kauhukirjailija. Uusi romaani Para on ehdottomasti syytä pistää varaukseen.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 302 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...