Sovitus

Marita Toikka: Sovitus

Tähän kirjaan minulla liittyi kovasti ennakkoluuloja ja odotuksia. Kirjoittaja on kaupunginjohtaja ja sain kirjan ensimmäisen version PDF-tiedostona. Ensinnäkin, en halunut lukea ruudulta ja sitten arvelutti sekin, että onko teksti mahdollisesti sellaista virkamieskieltä tai jos ei, niin onko aiheena kunnallispolitiikka... Sitten tuli sellainen het... Lue koko vinkki »
Araukaria

Selma Kaasinen: Araukaria

Kun sain tämän kirjan, niin olin ensin, että mikähän tämä on? En siis ehkä olisi tarttunut kirjaan nimen ja kansikuvan perusteella, mutta onnekseni kävi niin, että kun se oli minulla, halusin siihen tutustua ja se kannatti. Kirja alkaa Turusta, missä päähenkilö Ronja herää sairaalassa. Hän on biologian tutkija. Mitä on tapahtunut? Sitten oll... Lue koko vinkki »
Kultalintu, mustasulka

Silja Vuorikuru: Kultalintu, mustasulka

Tämä äärimmäisen kaunis kirja tuli käsiini ja olen vaalinut sitä kuin pientä lasta. Tutustunut häneen aina iltaisin ennen unta ja saanut siitä levon. Kirja kertoo Iiriksestä, joka menettää äitinsä, kun on vasta kahdeksan. Sen jälkeen alkaa polku, joka on mutkia ja kuoppia täynnä. "Kukaan ei kertonut minulle, että suru on korkea seinä, kaiut... Lue koko vinkki »
Tähtilinnoituksen talot

Janne Asplund, Teiju Autio, Ilkka Kaskinen ja muut: Tähtilinnoituksen talot : Elämää historiallisessa Haminassa

Jos tykkää taloista, kuten minä, niin tykkää Haminasta ja sen ihanista vanhoista taloista. Hamina on hassun hauska ympyräkaupunki, jolla on huikea historia takana. Huolimatta siitä, että Haminassa oli suurpaloja ja paljon tuhoutui, niin se mitä jäi on varjeltu, pidetty hyvää huolta. Olen lukuisat kerrat astellut pitkin Haminan katuja ja antanut ... Lue koko vinkki »

Ilppo Vuorinen: Seili : elon kirjoa

Yksi lempikohteistani on aina ollut Seilin saari. Sen kaikki kiehtovat tarinat, olivat tosia tai eivät, ovat olleet aina suosikkejani. Koskaan en ole saarella käynyt, mutta nyt olen – tämän kirjan kanssa. Ilppo Vuorisen kirja Seilistä on niin kattava kierros lukuisine kuvineen, että sen matkassa viihdyin tovin jos toisenkin. Ilppo Vuorinen on to... Lue koko vinkki »

Kimmo Aatos Hyvärinen: Kadonneen naisen arvoitus

Käsissäni on dekkari, jossa on yksityisetsivä Huiskonen. Ja kun hänet tarkemmin oppii tuntemaan, niin sitten hän on vaan Hopa. Hänellä on toimisto aika lailla Kouvolan keskustassa. Eräänä päivänä sinne pelmahtaa nuori nainen, joka kertoo naisesta, joka on kadonnut. Heti tulee ilmi, että kyse on hänen äidistään. Äiti lähti lenkille ja kappas, kun ei... Lue koko vinkki »
Paskiaiset

Timo Teräsahjo: Paskiaiset

Psykologina kuntoutustyössä työskentelevä Timo Teräsahjo lienee kohdannut työssään rikkinäisiä ihmisiä. Näkemystä tuntuu olevan, sen verran ihon alle Paskiaiset päähenkilöihinsä pääsee. Novellikokoelma kertoo eri tavalla rikkinäisistä ihmisistä. Niminovelli, esimerkiksi, kertoo pojasta, jolta perhe romahtaa ympäriltä. Äiti hullaantuu, isä masent... Lue koko vinkki »
Entropia

Janne Nykänen ja Helena Waris: Entropia

Helena Waris aloittaa puolisonsa Janne Nykäsen kanssa uuden kirjasarjan. Ensimmäinen osa Entropia maalaa lukijan eteen synkeän dystopian lähitulevaisuuden Suomesta. Maaseutu ei ole vain kovaa kyytiä autioitumassa, vaan hallitus – tai joku muu taho – pyrkii tyhjentämään sitä pakolla. Maanomistajat saavat uhkaavia kirjeitä, jotka kertovat saasteongel... Lue koko vinkki »