Karin Bojs: Homo europaeus : Eurooppalaisen ihmisen pitkä historia

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Dna-tutkimukset ovat tuoneet ihmiskunnan historiallisten liikkeiden tutkimukseen uusia tuulia. Monia perinteisen arkeologian käsityksiä esimerkiksi maatalouden kehityksestä on pistetty uusiksi dna-todisteiden valossa.

Kokenut ruotsalainen tiedetoimittaja Karin Bojs on lähtenyt selvittämään omia sukujuuriaan dna-tutkimuksen keinoin ja johdattaa siinä sivussa lukijan eurooppalaisten ihmisten historiaan.

Dna-tutkimus antaa aivan uudenlaisia keinoja tutkia ihmiskunnan varhaisia vaiheita. Bojs esittelee tutkimusta ja sen tuloksia taitavasti, omakohtaisesti mutta samalla yleisesti. Millaisia olivat Eurooppaan ensimmäisenä saapuneet metsästäjät, kuka toi maanviljelyksen Eurooppaan, miten arojen paimentolaiset sekoittivat osaltaan tilannetta?

Kiehtova kirja. Ihmisten lisäksi Bojs sivuaa eläimiä, kuten koiria, kissoja ja hevosia, joiden dna:ta on myös tutkittu. Yllättävä tieto oli, että hevosten dna:ta tutkittaessa on löytynyt lukuisia kromosomilinjoja, eli villitammoja on kesytetty moneen otteeseen, mutta Y-linjoja on löytynyt vain yksi, eli kaikki tutkitut kesytetyt hevoset ovat yhden orin jälkeläisiä.

Bojs kuvaa paitsi tutkimusta, myös tutkijoita ja näiden välisiä konflikteja. Tässäkin aiheessa tiedemaailma on kaikkea muuta kuin yksimielinen ja sinänsä ilmeisiltäkin vaikuttavia tuloksia vastustetaan joko jääräpäisyydestä tai erilaisista poliittisista syistä.

Homo europaeus on myös matkakirja: Bojs vierailee monissa mielenkiintoisissa paikoissa ja kirjan lähdeluetteloon on jemmattu matkavinkkejä, mikäli haluat itse käydä katselemassa museoissa Euroopan varhaishistorian hienoimpia näyttelyesineitä ja muinaismuistoja.

Hieno kirja, Homo europaeus on niitä kirjoja, joita on helppo suositella aivan kaikille, jotka ovat ylipäätään kiinnostuneita asioista.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari pitää World Fantasy Award -voittajista ja suurten ideoiden scifistä. Mikko pelaa fanaattisella innolla monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Kaikki vinkit »

2 kommenttia

  1. Täältä joutuu lähes aina siirtymään kirjaston sivuille kirjanhakuun. Niin kuin lukulistani ei olisi tarpeeksi pitkä muutenkin. Kuulostaa kyllä kiinnostavalta kirjalta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *