Maite Carranza: Jään valtakunta : Noitien taistelu 2. osa

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Hyvän ja pahan välinen kamppailu saa uusia piirteitä Noitien taistelu –trilogian toisessa osassa. Juuri 15-vuotta täyttävä Anaid, valittu, on paljastunut! Hän lähtee pakomatkalle äitinsä kanssa, vaikka onkin äärettömän ihastunut erääseen poikaan. Kohtalolla on jälleen osuutensa jaettavana heitä kaikkia varten ja paljastuksiakin riittää…

Matkan aikana äiti, Selene, kertoo omasta menneisyydestään sekä siitä, miten Anaid sai alkunsa. Äidin tarina muodostaakin kirjasta suuren osan. Matka rakastetun kanssa Välimereltä pohjoiseen on rankka ja täynnä kummallisuuksia. Äidin tarina on traaginen, jännittävä ja lopussa hän kohtaa itse pahan – missä muodossa se tällä kertaa esiintyykään.

Jälleen kirjan sankarittaret ovat vahvoja naisia, hyviä tai pahoja – kukin luonteensa mukaan. Kirja on hyvä jatko ensimmäiselle osalle ja saa vain odottamaan viimeistä osaa. Parhaiten Jään valtakunta sopisi ehkä nuorimmille fantasian harrastajille, vaikka muorikin sen mielellään luki. Nais- ja tyttöenergiaa parhaimmillaan, taruja, taikoja ja ennustuksia – sekä tietenkin pikkuisen myös romantiikkaa. Kaikkea, mitä nuori lukija, todennäköisesti tyttö itsekin, voi vain toivoa. Lisäksi kirja on mukavan paksu eli lukemista riittää ja äidin tarina muun materiaalin välissä kertoo paljon mahdollisesta tulevasta suuresta hyvän ja pahan välisestä taistelusta. Suosittelen kaikille lempeämmän fantasian ystäville iästä ja sukupuolesta riippumatta.

Alennuskoodilla Kirjavinkit30 saat 30 päivän ilmaisen kokeilun!

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *