Carl Barks ja Daan Jippes: Jippesin Barks-tarinat 1959-1971

Jippesin Barks-tarinat

Osta kirja itsellesi

Jippesin Barks-tarinat on erikoinen kokoelma niin hyvässä kuin pahassakin, eikä tarinoiden syntyhistoriakaan ole aivan perinteinen.

Carl Barks jäi eläkkeelle vuonna 1966 ja siirtyi tehtailemaan ällistyttävistä yksityiskohdista ja lumoavista tunnelmista tuttuja öljyvärimaalauksia, ja ohessa hän kirjoitti myös kolmisenkymmentä ankkatarinaa muille piirtäjille.

Artisteina häärivät Tony Strobl, Kay Wright ja John Carey, mutta tarinat eivät herättäneet kummoista kiinnostusta lukijoissa. 1990-luvulla Hollannin Aku Ankka -lehden päätoimittaja palkkasi Daan Jippesin piirtämään tarinat uusiksi. Jippes noudatteli orjallisesti Barksin kuvakäsikirjoituksia, ja onnistui palauttamaan tarinoihin mestarin kynänjäljen. Jippesillä on taito nähdä ne elementit mistä Barksin sarjakuvaruudut syntyvät, ja taide onkin kokonaisvaltaisesti hyvin rentoa ja lennokasta.

Monet kokoelman tarinoista on nähty jo vuonna 2013 ilmestyneessä Korakarumin ruhtinas -kokoelmakirjassa. Sudenpennuista kertovat jutut on alunperin tehty Sudenpentujen omaan, Yhdysvalloissa vuosina 1966–1984 ilmestyneeseen sarjakuvalehteen.

Niissä Roope-sedästä on tehty pahis, joka haluaa tuhota luonnon ja eläimet. Perinteisiin Barks-klassikoihin verrattuna Roope käyttäytyy omituisen ilkeästi sukulaispoikiaan kohtaan ja onnistuu olemaan jopa pahempi kuin Karhukopla, Milla Magia ja Kulta-Into Pii yhteensä. Lukijan on vaikea tunnistaa hänestä sitä tuttua Roopea, jolla kaikesta huolimatta on sydän paikallaan.

Tarinat ovat tekemällä tehdyn oloisia, jankkaavia, viimeistelemättömiä ja tasapaksuja. Barks luultavasti antoi vielä piirtäessä tarinoilleen viimeisen silauksen, joka teki niistä niin hyviä ja jota muut piirtäjät eivät osanneet tehdä, tai sitten hän ei vain ollut omassa elementissään Sudenpentujen parissa. Ideat eivät kanna vaadittua neljäätoista sivua. Barks oli kuitenkin omimmillaan kymmensivuisissa sarjakuvissa.

Eriskummallisin juonenkäänne on ehkä tarinassa Älä häiritse nukkuvia luita (1971), jossa kenraali Nuuh työntää Roopen teekuppiin näkyheinää ja villi trippi saa Roopen muuttamaan mieltään. Moinen ei menisi enää nykyaikana läpi, mutta kirvoittaa kyllä naurut vanhemmasta lukijasta.

Ankka, joka tuli illalliselle perustuu Barksin luonnoskirjasta löytyneisiin merkintöihin, joiden pohjalta John Lustig kirjoitti ja Jippes kuvitti kokonaan uuden tarinan. Barks oli tarinaniskennän nero, eikä hän olisi ikinä tehnyt sarjakuvasta niin laahaavaa, muka-vauhdikasta ja näytelmänomaista kuin Lustig ja Jippes. Kertomus muistuttaa enemmän Aku Ankan taskukirjojen tusinatarinoita.

Korakarumin ruhtinas on kokoelman tarinoista kekseliän ja hauskin ja sisältää muistumia mestarin parhaista luomisvuosista. Etenkin swamin
lentävä ja kävelevä teltta on Barksille hyvin tyypillinen idea. Hukka hallavassa on myös hyvin barksmainen ote, mutta 21-sivuiseksi idea ei
riitä. Lyhyempänä tarina olisi voinut olla täyttä rautaa.

Kokoelmakirja on mielenkiintoinen kuriositeetti barksisteille, mutta tavalliselle lukijalle tarinat ovat ehkä hieman liian synkkäsävyisiä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...