Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Riikka Pelon toinen romaani ei keveydellään houkuttele. Teos kertoo venäläisestä runoilijasta, Marina Tsvetajevasta (1892-1941) ja hänen tyttärestään Ariadna (Alja) Efronista (1912-1975) sekä heidän elämästään maanpaossa Tšekkoslovakiassa ja Ranskassa sekä paluustaan Neuvostoliittoon toisen maailmansodan alla. Lukijalle tarjotaan yli 500 sivua runollista kieltä ja jokapäiväistä elämää mutta myös pitkiä, painavia virkkeitä täynnä kipua ja tragediaa.

Tarina etenee kahdella aikatasolla. Ensinnä ollaan elokuisessa päivässä tsekkoslovakialaisella maaseudulla vuonna 1923, jossa äiti ja tytär viettävät viimeistä kesäpäivää ennen koulun alkua. Isä Sergei on parantolassa, Marina elää luovinta kauttaan runoilijana ja Alja kamppailee äidin huomiosta ja omasta paikastaan maailmassa. Kertojaäänenä on Marina, ja teksti on kuultavaa ja runollista. Toisaalla seurataan Aljan toimittajasilmin elämää Neuvostoliitossa vuonna 1939 ja lopulta perheen kohtaloa Stalinin vainoissa. Sekä isä että tytär työskentelevät apparaatille, mutta äiti on päättänyt ylenkatsoa kaikkea ja kaikkia ja pudota omaan traagisuuteensa. Marinan toiveista huolimatta Aljasta ei tule kirjailijaa vaan toimittaja, jonka työn luovin osa on kirjoittaa Neuvostoarjesta systeemin hyväksymä kuva. Eri suuntiin katsovia perheenjäseniä sitovat yhteen muistot ja jaetut pelot sekä tarve selviytyä, vaikka yksilö lopulta hukkuukin suuren koneiston jalkoihin.

Jokapäiväinen elämämme on naisten kirja. Mieshahmot ovat mukana lähinnä muistoissa ja kirjeiden välityksellä, ja nekin, jotka ovat arjessa, ovat heikkoja tai koko ajan poissa. Kylmyys, köyhyys, nälkä ja miesten rakentamat järjestelmät varjostavat elämää, mutta se, mikä kantaa on kieli ja kirjoittaminen. Teoksen keskeinen teema onkin juuri kirjoittaminen, sen vaatiman ajan ja tilan puute sekä uhrautuminen inspiraation takia. Runous on rikkaus ja taakka, mutta  runouden ja runomitat voi kantaa mukanaan maanpakoon, koska ne eivät paina mitään. Yksikin kirje vankileirille auttaa jaksamaan paremmin kuin ruoka, toteaa Alja, joka vaikeasta äitisuhteestaan huolimatta jakaa Marinan rakkauden kieleen.

Pelon romaani jatkaa samaa linjaa Sofi Oksasen Puhdistuksen ja Katja Ketun Kätilön kanssa. Se kertoo poikkeustilanteista ja miesten sodista, joiden keskellä naiset hoitavat jokapäiväisiä puuhiaan. Siinä missä Puhdistuksen Aliide hilloaa ja säilöö, keskittyvät Pelon naiset vaatteisiin. Oli tilanne mikä tahansa, pyykit pitää pestä ja ripustaa kuivumaan, paidat parsia ja silittää. Kaikki jokapäiväisen elämän työt pitää hoitaa, vaikka ystäviä katoaa, perheenjäsenet pettävät eikä mihinkään voi luottaa.

Teoksen alkuosa on raskassoutuinen ja hankala, mutta puolivälissä tarina alkaa viedä mukanaan ja jännite kasvaa. Hankaluutta lisäävät lukuisat henkilönnimet sekä se, että lukijalta odotetaan jonkinlaisia pohjatietoja kommunismin ideologiasta ja Neuvostoliiton historiasta. Äiti ja tytär, fiktio vastaan fakta, runous vastaan pelolla hallittu järjestelmä. Pelon teos on vahvan vakuuttava kokonaisuus, joka kantaa loppuun asti ja jättää lukijansa surumielisen tunnelman äärelle pohtimaan pienen ihmisen elämää järjestelmiä ja yhteiskuntia vastaan. Vahvin on kuitenkin kieli.

Marko Gustafsson haastattelee Riikka Peloa Prosak-proosaklubilla:

Heidi V.

Kieleen ja kirjallisuuteen intohimolla suhtautuva Heidi Viherjuuri asuu ja työskentelee tällä hetkellä Saksassa. Innostuu tulevaisuuden klassikoista ja novelleista ja pitää kielitajuaan yllä lukemalla uutta kotimaista proosaa. Kaikki vinkit »

4 kommenttia

  1. Jokapäiväinen elämämme, Puhdistus ja Kätilö. Kolme aivan mahtavaa, erilaista, mutta ehdottoman suositeltavaa luettavaa.
    Luin aiemmin Riika Pelon Taivaankantajan ja jo se vakuutti tämän kirjailijan taidoista ja vahvasta kerronnallisesta ja kuvailevasta tekstistä. Suosittelen myös sitä.

    Jokapäiväinen elämämme ei tosiaankaan ole helppoa teksiä ja todellakin lukuisat saman nimiset henkilöt täytyy pitää tarkasti mielessä. Tätä kirjaa ei lueta kertaistumalta, jos aikoo siitä jotain saada irti. Tai pelkäänpä, että jos sen asenteen ottaa, niin kirjan lukeminen jää kesken.

    Mutta sinnikkyys palkitaan, ajoittaisesta puutumisen tunteesta päästyään, kirja on todella elämys.
    Blogisti Kirsin kirjanurkan tavoin toivon tälle kirjalle vähintäänkin Finlandia-ehdokkuutta.

    Kannattaa muuten lukea myös Tsvetajevan oma kirja Piru ja muita kertomuksia, jossa esiintyy samoja henkilöitä kuin em.kirjassa ja tuo siihen lisäarvoa.

  2. Vaatii paljon taustatyötä tuollaisten kirjojen kirjoittaminen, mutta raskaan tekstin takia itse taidan ehkä aloittaa varovasti jollain Sirpan vinkkaamista.

  3. JEEEEE …. !!!!! Hienoa! Tätä niin toivoin. Finlandia-palkittu 2013.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *