Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Mutta minä kirjoitan silti, sillä joskus sanat ovat ainoa tapa hengittää.
Kun jättää turvallisen työn pankissa Pariisissa ja muuttaa etelään viinitilalle, asetelma antaa mahdollisuuksia tavallisempaankin tarinaan. Sami Joensuun Julietten toinen elämä ei kuitenkaan ole perinteinen viihdekirja mainituista aineksista.
Tarinassa on paljon herkkyyttä, kaunista sanankäyttöä ja ilmaisua, unia ja muistoja, jotka rakentuvat kauan kaivatuksi todellisuudeksi ja sitten joksikin uudeksi.
Talo kutsuu Juliettea, ja kun hän käyttää perintörahaansa kiinteistökauppaan ja jättää kulkukortin työpöydälle, juna vie yllättävästi tuttuun. Talo, maisema, tuoksut, muistot – ja Juliettea nuorempi mies, joka tuntuu viehättävältä ja siltä, että he todella kohtaavat toisensa. Vaan vailla romantiikan häivää, ja siihen on syy.
Muisto nousee kuin veden alta ja se on kirkas ja eheä.
Hän oli ehkä neljä tai viisi. Äiti seisoi parvekkeella ja maalasi kankaalle taivasta. Taivas ei ollut vain sininen, vaan täynnä värejä, joita hän ei ollut ennen nähnyt, harmaan eri sävyjä, okraa, punaista ja ripaus hopeaa.
– Taivas ei ole koskaan vain yksi väri, äiti sanoi jaa kosketti Julietten poskea maalilla tahrituilla sormillaan. Sormista jäi maalijälki poskeen. Äitiä nauratti.
– Muista se, aina kun olet surullinen. Maailmassa on aina enemmän sävyjä kuin mitä silmä näkee, äiti sanoi.
Se oli ensimmäinen kerta, kun Juliette ymmärsi, ettei valo ollut vain valoa, vaan se oli myös muisto.
Herkän kirjan sivut paljastavat salaisuuksia, mutta jättävät lopun avoimeksi.
