Rauni Maneo ja Sonja Or: Kerran elämässä : Viihdetarinoita aikuisille

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Sarjakuva-albumi, joka on tiukasti pakattu muoviin? Jonka strateginen keskikohta on peitetty irtoliuskalla? Mistä tässä oikein on kysymys — uteliaisuus ainakin herää tanakasti!

Aivan, tiedossa on hupikasta myötähäpeäerotiikkaa aikuisille! Tämähän sisältää aikuisviihdettä eli eroottisia tarinoita aikuisille hyväntuulisella huumorilla piirrettynä ja kerrottuna. Tekijäpariskunta on päättänyt albumia tehdessään sekä pussata että puhua, ja tuloksena on viihdyttävä ja hauska kirja, joka vähän uskaliaasta kuvituksestaan huolimatta on mahdollisimman kaukana perinteisestä pornografiasta.

Mehukkaat tarinat ovat mielikuvituksen tuotetta, mutta ne saattavat tuntua tutuilta yhden jos toisenkin mielestä… Ainakin eräs näistä on melkein kuin kaverin kaverille tapahtunut juttu, muttei ihan kuitenkaan, uskallan tunnustaa. Kirjaa edeltänyt sarjakuvalehti voitti Helsingin Sarjakuvafestivaalien pienlehtikilpailun vuonna 2010. Tämä kirja sisältää voittaneiden tarinoiden lisäksi myös uusia viihdetarinoita aikuisille.

Kustantajan tietojen mukaan käsikirjoittaja Rauni Maneo on kotoisin Guyanan tasavallasta. Hän on päätynyt lopulta Suomeen tutkiessaan maita, joissa on naispresidentti. Maneo tykästyi suomalaisten reippaaseen meininkiin ja päätti jäädä. Raunin intohimo on saunominen. Piirtäjä Sonja Or on kotoisin Saksan Dresdenistä. Hän vieraili Suomessa sarjakuvafestivaaleilla vuonna 2008, tutustui Rauniin ja jäi sille tielleen. Sonja käyttää taiteilijanimenään äitinsä toista nimeä. Hän on toiminut myös kirkon vahtimestarina. Hieman lisää tietoja löytyy myös albumin sisältä.

Kertoman mukaan tekijät ilahtuvat aina, kun joku tulee punastellen kertomaan, miten läheltä omaa elämää joku tarinoista (tai ehkä useammatkin) on liipannut. Ja kyllä, tarinoita ei ehkä voi suositella lapsille eikä kovin nuorille. Siksi muovi… Mutta jo kokeneempi erotiikan harrastaja saa ainakin hihitellä posket punaisina kirjalle ja lukea sitä vaikkapa kumppaninsa kanssa varoakseen moisia tapahtumia tulevaisuudessa. Varmasti piintynyt erotomaanikaan ei vieroksu tätä opusta.

Albumi on selkeän eleettömästi piirretty, jopa yksinkertaisesti piirretty ja välillä hiukan hätkähdyttävästikin väritetty. Teksteissä ja tapahtumissa riittääkin sitten vauhtia ja odottamattomia käänteitä sekä yllätyksiä itse kullekin. Vihjeenä, että lääkärin sijaan paikalle kannattaa joskus kutsua putkimies. Vihannesostosten tuotoksia ei kannata jättää keittiöön muun perheen nautittavaksi leikittelyn jälkeen sekä paljon muuta. Minusta tämä oli hauska, joku voi pitää tätä hiukan liioiteltuna, mutta totuus on jälleen tarua ihmeellisempää. Suosittelen kaikille eroottisesta huvituksesta kiinnostuneille, mitään pornografiaan viittaavaa tässä ei ole tarjolla. Sitä on siis turha etsiä! Pitäkää hauskaa, nauttikaa ja naurakaa

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...