Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Tanja Seppänen (s. 1982) on runoilijana julkaissut toistaiseksi tämän yhden runokokoelman. Sen lisäksi Seppäsen meriitteihin lukeutuu J. H. Erkon kirjoituskilpailun voitto vuonna 2011. Erkon kilpailun raati vertasi Seppäsen tyyliä ITE-taiteeseen tai naivistisiin tauluihin. Vertaus on osuva, tietynlaista naivismia tässä kokoelmassa onkin aistittavissa.
Kokoelma jakautuu kahteen osaan, joista kumpikin jakautuu vielä kahteen nimettyyn alaosioon. Ensimmäisessä osassa kohdataan Takahikiä ja Väkitihiä, maaseutu ja kaupunki. Takahikiä kuvaa vanhenevaa, hiipuvaa maaseutua, jossa tilaisuuksia nuorisolle on niukanlaisesti:
Oli meillä haaveita. Piti lähteä Japaniin liftaamaan ja Australiaan poimimaan mangoja. Päädyttiin Rojolaan poimimaan puolukoita työttömyystuella. Odottamaan vauvoja Säkkisten veljeksille. Serkkupojathan niistä kypsyivät.
Väkitihiässä kuvataan kaupunkilaista menoa. Omat runonsa saavat niin Tukholma, Jyväskylä (“jos täällä olisi iso tori täynnä tohinaa / pitäisin tätä paikkaa kaupunkina”), Tornio, Turku, Delhi kuin Lahnajärvikin. Ilmeisesti Villa Karossakin on vierailtu. Kaupunkien kuvauksissa on osuvuutta, jollaista voisin lukea enemmänkin.
Toisen osan avaa Häpeäpölyä, jossa pohdiskellaan olemista ja olemusta, henkistä ja fyysistä. “Sitä huomaa tulleensa aikuiseksi, kun kaikki hävettää.” Runoissa pohdiskellaan kirjahyllyn sisällön olemusta, hammaslääkärissä käymistä, joogatunteja, jumppasaleja. Kokoelman päättävä Nyrjäytymisvaara kuvaa työttömyyttä, työnhakua, seuranhakua, nyrjäytymistä ja syrjäytymistä. Tässä osiossa Kiinnijääneet on vahvimmillaan ja parhaiten ajassa ja ajan konsulttikielessä kiinni:
Kiitoksia lähettämästänne hakemuksesta! Palveluitamme muotoillaan juuri nyt uudelleen. Ole hyvä ja seuraa vähennystarpeemme selkiytymistä sosiaalisen median kanavistamme. Meillä neuvotellaan yhteistoiminnallisesti, saadaan projektit päätökseen, talkoot kasaan.
Parhaimmillaan Kiinnijääneet on oivaltavaa ja omalaatuista, pahimmillaan vähän yhdentekevää. Ensifiilikseni oli kallellaan negatiiviseen, mutta kun annoin kokoelmalle hetken lisää aikaa ja huomiota, päädyn toteamaan tämän ihan kelpo teokseksi, jolla on vähintään kertalukemisen verran annettavaa.
