Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Ajattelen antiikin Kreikan filosofin Sokrateen olleen oikeassa väittäessään, että koirat ovat filosofeja luonnostaan. Mutta jos koira pystyisi kirjoittamaan filosofisen kirjan, miltä kirja näyttäisi?
Vastaus on tietenkin: se näyttäisi tältä kirjalta! Taas on n&n-kustantamo julkaissut yhden mainion kirjan. Kirjan suomentajana on häärinyt tuttu nimi aiemmista kustantamon suomennoksista, Tapani Kilpeläinen.
Mutta missä viipyvät palkinnot ja kunnianosoitukset? Tällainen koko maailman sisältävä pienoiskirja on lajissaan aarre ja sen lisäksi vielä hauska, oivaltava ja kuin leikkiin kutsuvana sopivan lapsellinen välipala ajattelun ystäville.
Mark Rowlands on varma, että koirat voivat opettaa meille yhtä ja toista siitä, mikä elämässä on tärkeää ja miten sitä eletään: ”Filosofit ajattelevat näitä kysymyksiä ankarasti ja tekevät parhaansa vastatakseen niihin rajallisella menestyksellä. Koirat taas vastaavat niihin ponnistuksetta.”
Ero on vain kirjoittajan mukaan se, että ihmisfilosofit ajattelevat näitä kysymyksiä. Koirat puolestaan elävät ne. Juuri elämällään ne välittävät filosofisia opetuksia, vaikka niillä ei ole aavistustakaan, mitä filosofia on. Täyttä tottahan tämä on. Katsokaa, miten koira nauttii elämästä.
Kirjan opetus tulee Kreikasta ilkikurisilta filosofeilta, jotka ymmärsivät jo Sokrateen aikana, että elämää tuli elää intohimoisesti, rakastaen ja syöden, teennäisyyttä ja teeskentelyä välttäen. Jeesuskin muistutti samasta rentoudesta ja huolettomuudesta (”katsokaa kedon kukkia…”).
Voidaan siis ajatella, että elämä on leikki ja siitä pitää nauttia koko ajan täysillä, sillä se loppuu milloin tahansa, usein yllätyksellisesti ja meistä riippumatta. Murheet ja murehtiminen kuuluvat maailmaan, mutta niitä ei pidä liian kauan pitää ystävinään. Elämänilo on elämänvoima.
Rowlandsilla on tärkeä huomio koiransa verrattomasta elämänilosta silloinkin, kun se tietää, ettei pääse autosta ulos leikkimään muiden koirien kanssa. Silti se odottaa tätäkin hetkeä aina yhtä suurella innolla ja kuin se olisi ensimmäinen ja ainutkertainen kerta (kuten ne ovatkin eräässä mielessä).
Ihminen ei osaa nauttia samalla tavalla hetkien kauniista (ja oikukkaasta) ohikiitävyydestä, mutta tällaisen onnen löytäminen kaikkein pienimmistä asioista näyttää Rowlandsin mukaan olevan upea riemuvoitto julmuudesta ja epätoivosta; viime kädessä riemuvoitto elämästä. Koira varmasti ihmettelee jollain tavalla ihmisen tunne-elämän kovia vaihteluja toisesta laidasta toiseen.
Kysymys on myös vapaudesta ja luovuudesta. Koirat ovat luovia. Ihminenkin on, mutta alkaa vanhetessa kangistua myös henkisesti kauas pois lapsuuden ilakoivista kokeiluista. Rakkaus on kirjoittajan mukaan kaiken koirafilosofian kulmakivi: rakkaus ja sen sukulaiset, kuten onni ja omistautuminen. Kyllä on ihmisillä opittavaa parhaista kavereistaan, jotka tuntevat kaiken.