Eero Pasanen: Kononen ja yövieraat

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Eero Pasasen Kononen ja yövieraat on jo kymmenes Konos-dekkari, mutta minulle se oli ensimmäinen. Varsin miellyttävä tuttavuus ja luulenpa hyvinkin, että aion tutustua niihin muihinkin.

Rikostarkastaja Martti Kononen väittää olevansa vittumaisin rikostarkastaja. No, kaikesta huolimatta Kononen ratkoo rikoksia ja vaikuttaa erittäin inhimilliseltä. Liikkuminen on hiukan kankeaa, mutta silti Kononen saa itsensä aina yksityiselle Kirjaclubille. Sikaria palaa ja drinkkiä menee, mutta hommat tulee hoidettua.

Apulaisena Konosella on etsivä Summanen. Summanen toimii näpsäkästi ja koittaa olla sekaantumatta naisiin, kun on jo perhekin. Silti vahinkoja sattuu.

Taustalla on esimiehen roolissa Torsti Hämäläinen, joka meinaa laittaa kapuloita rattaisiin, mutta se ei juurikaan Konosta häiritse, päinvastoin.

Tässä dekkarissa painiskellaan rahanpesun, olemattominen rakennushankkeiden ja pedofilian parissa. Kun tapahtuu kaksi itsemurhaa, joista toisen tekee 11-vuotias poika, alkaa olla aika selvittää, mistä oikein on kysymys. Kun tapahtuu murha, aletaan olla jo loppusuoralla.

Tapahtumapaikkana on Helsinki. Kerronta on sujuvaa ja tapahtumat etenevät jouhevasti. Suosittelen kirjaa kaikille dekkarien ystäville ja muillekin.

Kini

Olen Kini, kirjojen ja kirjailijoiden ystävä. Työskentelen Kouvolan pääkirjastossa kirjastovirkailijana ja tehtävänkuvaani kuuluu mm. kirjailijavierailujen järjestäminen. Olen aina lukenut paljon ja monipuolista kirjallisuutta. Olen kulttuurin suurkuluttaja. Kirjojen lisäksi ramppaan elokuvissa ja teatterissa. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *