Jack Cheng: Kosmoksessa tavataan

Kosmoksessa tavataan

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Alex Petroski ei ole aivan tavallinen nuori mies. Hän on 11-vuotias ja tavattoman kiinnostunut raketeista ja avaruudesta. Alex matkustaa yksin Coloradosta New Mexicoon päästäkseen Sharf-rakettifestareille – hänellä on raketti, jonka hän aikoo ampua avaruuteen ja sen mukana kultaisen iPodin, johon hän on nauhoittanut kaikenlaisia viestejä avaruuden olioille Voyager-luotainten kultaisten levyjen tapaan.

Mukanaan sankarinsa mukaan nimetty koira Carl Sagan Alex lähtee matkalle, josta tulee odotettua pidempi. Alex ei palaakaan kotiin – koska äiti ei oikeastaan hirveästi välitä Alexin menemisistä – vaan matkustaakin Las Vegasiin etsimään mahdollista isäänsä, sillä sukututkimustietokanta on paljastanut, että Vegasissa asuu joku, jolla on sama nimi ja sama syntymäpäivä kuin Alexin aikaa sitten kuolleella isällä. Mystistä!

Alex on loputtoman utelias, tavattoman kiinnostunut totuudesta ja valmis ottamaan selvää asioista. Toisissa asioissa hän on ikäisekseen terävä kuin mikä, toisissa taas pihalla kuin lumiukko. Alexista on vaikea olla pitämättä. Hän saa onnekseen matkaseurakseen mukavia ja mielenkiintoisia tyyppejä.

Kosmoksessa tavataan on luokiteltu sekä lasten- että nuortenkirjaksi. On vähän vaikea sanoa, mille kohderyhmälle sitä lähtisin tarjoamaan. Ihan koululaisille en välttämättä ehdottaisi, mutta kenties varhaisteineille? Menee tämä aikuisellekin leppoisana hyvän mielen lukemisena, itse ainakin viihdyin Alexin seikkailujen parissa, sen verran intohimoinen nörttihahmo Alex on.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...