Hannu Hautala ja Seppo Parkkinen: Kotka : 50 vuotta unelmista kuviksi

Kotka

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Luontokuva-lehden artikkelissa ruotsalaiskuvaaja Tom Svensson toteaa tavanneensa Suomen keisarin – ja tarkoittaa Hannu Hautalaa. Suomessa Hautalaa kutsutaan luontokuvauksen Grand old maniksi ja uusin kotkakuvauksista kertova teos kertoo osaltaan miksi.

Kirja on yhden miehen ja yhden lajin tarina, mutta kertoo samalla suomalaisen luontokuvauksen historiaa. Ennen kuvaaja oli harvinaisuus, mutta nykyään hyvillä lintupaikoilla saattaa nähdä enemmän kameroita kuin kiikareita tai kaukoputkia.

Lukiessa tuntuu kuin selaisi kirjaa yhdessä Hautalan kanssa vanhoja tarinoita kuunnellen. Herkullisinta antia ovat kuvauskertomukset vuosien takaa sekä kojupäiväkirja. Omatoiminen kojukuvaus vaatii valtavasti ennakkovalmisteluja ja odottelua – hyvä kauvaustilanne taas saattaa olla sekunneissa ohi.

Kirja on yhtäaikaa kertova ja viihdyttävä sekä tietysti dokumentaarisestikin arvokkaita kuvia tarjoava. Hautalan vuonna 1973 ottama kuva maakotkan parittelusta on edelleen ainoa Vuoden lehtikuvaksi valittu luontokuva. Vahva suositus luonnosta, kuvaamisesta ja persoonallisen miehen tarinoinnista kiinnostuneille.

Joni

Vuodesta 2007 Kirjavinkkeihin kirjoittanut Joni Sundström lukee monipuolisesti. Intohimoinen luonnon tutkiminen ja retkeily ovat elämäntapoja, joten luontokirjat kiinnostavat erityisesti. Kotisivut: Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...