Muriel Barbery: Kulinaristin kuolema

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Ruuasta kertova kaunokirjallisuus on fyysistä kirjallisuutta. Hyvin kerrottuna se saa veden kielelle ja vatsan kurisemaan. Barberyn Kulinaristin kuolema onkin kuin maittava välipala: yksinkertainen, mutta hienostunut. Kuoleva kulinaristi miettii viimeisinä hetkinään, mikä maku on jäänyt kummittelemaan hänen mieleensä ja kirja käy läpi maineikkaan ruokakriitikon ateriaelämyksiä. Välissä läheiset ja vähän muutkin kertovat ajatuksiaan vuodepotilaasta.

Kulinaristin kuolema on matka, missä päämäärä ei ole tärkeintä. Kirjassa ei ole varsinaista juonta, vain tarinoita elämän herkuista. Ei voi olla itsekään ajattelematta omia kuolemattomia makuelämyksiä tai mitä haluaisi viimeisenä syödä. Kirja huokuu ranskalaisuutta: ruuasta puhutaan antaumuksella, kukaan ei voi hyvin ja silti kaikki onnistuu olemaan höyhenenkevyttä. Olen aina pitänyt ranskalaisesta kirjallisuudesta, mutta kaikille se ei välttämättä sovi.

Juuri ranskalaisuuden takia Kulinaristia on helppo suositella melkein kaikille, ja samalla on niin vaikea keksiä ylistyksen syitä. Ihmisestä riippuen kirjasta saattaa jäädä mieleen jokin herkku, mitä on vain pakko päästä popsimaan. Toisaalta taas, ranskalainen katkeruus voi pilata lukukokemuksen, kuin paha jälkimaku. Pöytä on kuitenkin katettu — käykää kiinni ja maistakaa kaikkea.

Paula

Paula on fanaattinen lukija ja yhtä aikaa on yleensä niin kaunoa kuin kaiken maailman tietokirjallisuuttakin luettavana. Paula etsii aina erikoisia lukukokemuksia, mutta silti joitakin lempikirjailijoitakin löytyy. Lukemisen lisäksi matkustelu ja kaikenmoiset käsityöt kuuluvat rakkaisiin harrastuksiin. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 319 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...