Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kesäkuussa 2003 olin vaeltamassa Lemmenjoella ja keskellä tunturiylänköä oli pieni rakennus, joka oli Karhu-Korhosen kirjasto. Seurueen kokenut Lapin kävijä osasi kertoa osan sen historiasta, mutta tätä teosta lukiessa tarina syveni. Kultakiima kertoo kullankaivaja Risto Mäläskän tarinan, mutta Karhu-Korhonen ja muut tunnetut alan tekijät ovat myös suuressa roolissa.
Kerronta ei ole päiväkirjamaista, vaan etenee pienoistarina kerrallaan. Tyyli on osuva, sillä kirjan tarinoita voisi kuvitella kuuntelevansa vaikka Lapissa nuotiotulen äärellä. Vaikka maailma on muuttunut viime vuosikymmenien aikana kiihtyvällä tahdilla, niin kullankaivuussa muutoksia on tapahtunut melko vähän. Äkkirikastumisesta haaveilevia onnenonkijoita on riittänyt, mutta eniten kultaa ovat kuitenkin löytäneet ne, jotka sitä ovat sitkeimmin etsineet oppien samalla koko ajan lisää.
Kirjan ehdottomasti parasta antia ovat kuvaukset kullankaivajista, heidän työstään ja seikkailuistaan. Heidän arkensa oli usein samanlaista, kovaa puurtamista, joten ei ollut ihmekään että parroittuneiden vaskoolimiesten lähtiessä ihmisten ilmoille usein alkoi tapahtua. Vaikka työ oli samanlaista niin persoonaltaan kullankaivajat ovat olleet hyvinkin erilaisia yksinäisistä erakoista sosiaalisiin juttumiehiin.
Lopun kerronta kullankaivajien toiminnan alasajosta olisi kaivannut vähän laajempaa tarkastelua asian molemmilta kanteilta. Nyt se muuttaa muuten rennon kerrontatyylin katkeraksi ja mustavalkoiseksi – jos ei se sitten ole tarkoituskin. Joka tapauksessa hyvä, että kullankaivuutarinoita saadaan tallennettua kansien väliin.
