Laila Kohonen: Kumisevan kiven arvoitus

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Kasperi on luokkansa kanssa retkellä, tutustumassa muinaiseen asuinpaikkaan.  Hän löytää maasta oudon kiven,  kopauttaa sillä isompaa kiveä ja huomaa, että jotain outoa on tapahtunut. Hän on edelleen samassa paikassa, mutta on päätynyt kivikaudelle ja tutustuu sen ajan ihmisiin.

Historialliseen aikaan sijoittuvia lasten- ja nuortenkirjoja julkaistaan suhteellisen vähän, erityisesti esihistoriallinen teema on harvinainen. Pidin itse kirjaa mielenkiintoisena, mutta en tiedä, miten nuoremmat lukijat tähän suhtautuvat.

Kirja on julkaistu helppolukuisessa sarjassa, mikä on tavallaan harmi. Muuten kirja olisi voinut olla pidempi ja tästä aiheesta olisi tosiaan saanut enemmänkin irti. Mika Launiksen mustavalkoinen piirroskuvitus sopii kirjaan hyvin.

Veera

Olen kohta kolmikymppinen lukutoukka pääkaupunkiseudulta. Jännityskirjoja lukuunottamatta kelpaa melkein mikä tahansa kirjallisuus, mutta tänne vinkkaan eniten lasten- ja nuortenkirjoja. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *