Raisa Jäntti: Kunnes minua ei jää

Kunnes minua ei jää -kirjan kannessa on valkoisella taustalla oransseja abstrakteja viivakuvioita, jotka muodostavat lehtimäisiä silmukoita.

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Raisa Jäntti ilahduttaa lukijoita vuonna 2025 jo toisella runokirjalla. Keväällä ilmestynyttä lepatus pilke -kokoelmaa seuraa Kunnes minua ei jää, joka on takakansitekstinsä mukaan kirja ”kamppailulajin harjoittamisesta, toistosta ja mielestä”. Kamppailulaji on tässä yiquan; juoksemisestakin on puhe. Jäntti ei ole ensimmäistä kertaa kehollisuuden, urheilun ja liikkeen äärellä: aikaisemmin hän on kirjoittanut baletista, snookerista ja vuorikiipeilystä.

Jäntti on ollut vähäsanaisempikin. Kunnes minua ei jää -kokoelman tekstit ovat paljolti koko sivun mittaisia ja pidempiäkin pohdiskeluja aiheen ympärillä: millaista on harjoitella, toistaa, yrittää olla yrittämättä, liikkua, seistä (“Kun pysyy kaksi tuntia paikoillaan saa joskus tietää kuka on”). Puskea omia rajojaan, tai olla puskematta. “Mistä tietää onko jatkaminen vai lopettaminen vahvuutta”

Ruumis on säiliö
aivot ovat säiliö
Mitä minä olen
mitä on sattunut jäämään talteen

Kunnes minua ei jää on vahvasti kehollista tekstiä, fyysistä runoutta, joka lukiessaan voi aistia hikipisarat ja kipeät lihakset. Se pohdiskelee lopettamista ja jatkamista, minuutta ja olemusta, epäonnistumista ja onnistumista ja sitä, miten monipuolisia nämäkin käsitteet voivat olla. 

Hengitän toisella tavalla
Hiertyä rauhassa
Se upea ilo

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...