Janet Evanovich: Kymmenen oksalla

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Uuden Stephanie Plum -tarinan ilmestyminen on aina iloinen tapahtuma, sen verran addiktoitunut olen Stephanien seikkailuihin. Sarjan kymmenennessä osassa Kymmenen oksalla Stephanie onnistuu suututtamaan väkivaltaisen jengin ja saa peräänsä palkkamurhaajan. Kun mukaan lasketaan normaalit autojen räjähtämiset, hankalat kiinniotettavat, omituiset sukulaiset, yllättävä laihdutuskuuri ja ikuinen tasapainoilu kahden miehen loukussa, on takuuvarmasti hulvaton tarina valmis. Tällä kertaa Stephanie saa jopa hieman raotettua Rangerin salaperäisyyden verhoa, joten hieman paljastuksiakin on luvassa.

Kenties olin kirjaa lukiessani tavallista enemmän Stephanien toilailujen tarpeessa, tai sitten kirja oli jopa aiempia osia hauskempi, sillä ratkesin lukiessani muutaman kerran lähes hysteeriseen nauruun. Suosittelenkin Evanovichin kirjoja kaikille mustasta huumorista ja naisenergiasta pitäville, joita ei haittaa että sankaritar käyttäytyy välillä omastakin mielestään sekopäisesti ja vetää magneetin tavoin ongelmia puoleensa.

Salla P.

Olen kolmikymppinen kirjafani, joka lukee sekä työn puolesta että huvikseen. Kirjojen suhteen olen kaikkiruokainen, enkä hyljeksi mitään kirjallisuuden genreä. Työssä luen paljon nuortenkirjoja, mikä heijastuu tänne kirjavinkkeihinkin. Lisäksi olen entisessä elämässäni työskennellyt historian parissa, joten sitäkin aihepiiriä tulee seurailtua edelleen aktiivisesti. Kaunokirjallisuuden ohella pidän erityisesti ruoka-, ja urheilukirjoista, ja puutarha-aiheiset kirjatkin ovat viime vuosina hiipineet vaivihkaa kirjahyllyyni. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 965 tilaajan joukkoon!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...