Jane Brocket: Lempeää neulontaa

Lempeää neulontaa

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Jane Brocket on lähtenyt teoksessaan liikkeelle siitä, että neulonnan tulisi olla nautinto, ei vaikeiden mallien ja kaavioviidakkojen seurantaa. Lähkökohtana ovat kauniit langat ja niiden kauniit värit.

Kirja sisältää 40 neulemallia, joista suurin osa on kodinsisusteita tai helppoja asusteita: vain yksi villapaita, kahdet sukat ja yhdet sormikkaat ovat päässeet mukaan. Langoista suurin osa on suomalaiselle lukijalle melko eksoottisia, mutta Brocket innostaa lankojen vaihtoon omien mahdollisuuksien mukaan.

Esipuheessaan kirjailija sanoo teoksen sisältävän sekä erittäin helppoja ja pidemmälle ehtineille sopivia malleja, mutta yksittäisten mallien kohdalla ei tästä ole mainintaa: kirjan ensimmäinen malli on esimerkiksi palmikkosukat, jotka voivat aiheuttaa vaikeuksia aloittelijoille, ja helpot tiskirätit, pesulaput ja kaulaliinat tulevat vasta puolivälissä teosta. Mukana on hieman yllättäen myös yksi virkkausmalli, kukkatilkkupeitto, joka kuitenkin sopii hyvin yleiseen linjaan. Kaiken kaikkiaan Brocketin kirja on neulomaan rohkaiseva, innostava ja graafisesti kaunis teos.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Tuijan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 320 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...