Tanja Pohjola: Lintu pieni

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Kulunut vuosi on selvästi ollut esikoiskirjailijoiden. Viime syksynä kohistiin Pauliina Rauhalasta ja keväällä Tommi Kinnusesta. Erittäin positiivisen vaikutuksen teki myös Siina Tiuraniemen esikoisteos. Nyt nostan samaan joukkoon Tanja Pohjolan, jonka esikoisteos Lintu pieni julkaistiin hiljattain.

Kirja, jota voisi jopa kutsua pienoisromaaniksi, sijoittuu kahteen aikatasoon. Ensimmäisessä seurataan kymmenen päivän tapahtumia syrjäisessä kartanossa Viipurin pielessä kesällä 1944. Doro on 12-vuotias ja sisko Mari vasta kolme, mutta äidillä on vieraana uusi rakastaja, joten tytöt lukitaan pieneen vinttikamariin, pois tieltä. Venäjä kolkuttelee rintamalinjoja samalla, kun tyttöjen ranskalaistaustainen äiti laiminlyö lapsiaan ja vajoaa hulluuteen. Kaappikello laskee pitkien päivien mittaa eikä Ester-sisäkkö muista aina tuoda ruokaa. Siskoaan viihdyttääkseen Doro alkaa kertoa tarinaa Grejuksesta, joka ystävystyy lintujen kanssa ja pääsee lopulta lentämään. Doro keksii tarinalle erilaisia loppuja ja yrittää ymmärtää, miksi äiti häpeää heitä.

Välillä tarina hyppää kesään 1953, jossa aikuistunut Doro on nyt Dorothea ja humaanin muusikon Oton tuore aviovaimo. Doro on keksinyt itselleen uuden menneisyyden, mutta ei silti ole päässyt pakoon tunnelukkojaan eikä unohtanut sitä, mitä kartanossa lopulta tapahtui. Vanhat tapahtumat palautuvat mieleen, kun pariskunta majoittaa luokseen viipurilaislähtöisen Taimin ja tämän tyttärentyttären Lahjan. Sairaan lapsen hoitaminen ja Taimin utelut palauttavat Doron mieleen Marin, ja hän alkaa luisua kohti psykoosia.

Tanja Pohjola on kirjoittanut tiheätunnelmaisen romaanin, jonka tapahtumat kauhistuttavat mutta pitävät lukijan maagisesti otteessaan. Traumatisoitunut Doro elää samanlaista kaksoiselämää kuin Kjell Westön tuoreimman romaanin rouva Wiik. Psykologisen tarkoissa teoksissa on muutakin samaa. Ne kertovat yksilön kohtalosta historian helmoissa ja siitä, millaisiin keinoihin ihminen ryhtyy, kun hän on tarpeeksi epätoivoinen. Molempien teosten taustalla hengittää menneiden aikojen Helsinki työläiskortteleineen ja kolisevine ratikoineen. Pohjola piirtää esiin myös sota-ajan Kannaksen ja evakko-kysymyksen sekä oman taustansa häpeämisen tuskan.

Suosittelen.

Heidi V.

Kieleen ja kirjallisuuteen intohimolla suhtautuva Heidi Viherjuuri asuu ja työskentelee tällä hetkellä Saksassa. Innostuu tulevaisuuden klassikoista ja novelleista ja pitää kielitajuaan yllä lukemalla uutta kotimaista proosaa. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *