Monika Fageholm on yksi niistä kirjailijoista, jotka ovat pyörineet pitkään lukututkallani, mutta joiden tuotantoon en syystä tai toisesta ole aiemmin tullut tarttuneeksi. Syksyn 2025 Finlandia-palkinto sai minut viimein aktivoitumaan: nyt lähikirjastosta mikä tahansa Fagerholmin kirja kouraan! Ensikosketuksekseni tuli Lola ylösalaisin. Ei tarvinnut pettyä!
Syyskuussa 1994 pienessä kaupungissa etelärannikolla nuori mies murhataan. Kaikki tuntevat toisensa. Kuka voi olla syyllinen ja miksi? Fagerholm seuraa rikoksen tutkintaa hyvin monien silmien läpi. On ruumiin löytänyt teinityttö, uhrin lähipiiri: lähes identtisen näköinen serkkupoika, näiden ystäviä, vanhempia, poliiseja, perheensä menettänyt naispappi ja niin edelleen. Oikeastaan heti alussa on selvää, että rikos ei ota selvitäkseen ainakaan kunnolla. Niinpä kaupungin nyt aikuistuneiden nuorten elämään palataan vielä 17 vuotta myöhemmin. Monet ovat paikkakunnalla ja yhdessä ensi kerran sitten sen kamalan syksyn. Joko nyt saataisiin selvyys siihen, mitä todella tapahtui?
Lola ylösalaisin vaatii lukijalta suurta tarkkuutta. Tapahtumissa ja henkilösuhteissa on valtava ristikkäisten viittausten – ja vihjausten! – verkosto. Rivien välit elävät omaa elämäänsä. Henkilöhahmoja on paljon, ja niiden keskinäinen dynamiikka aukeaa vasta pitkällisen tutkimisen jälkeen. Silti kirjassa on mainio imu, sitä on nautinnollista lukea. Kysymys on hahmojen luonteesta, näiden psykologiasta, ja siitä, miten he oman ymmärryksensä pohjalta yrittävät suhtautua yhtäkkiä ympärillä räjähtävään kriisiin. Monika Fagerholmin hahmot, niin teinit kuin vähän varttuneemmatkin, joutuvat emootioidensa vietäviksi, käyttäytyvät epärationaalisesti, panikoivat, sähläävät, tekevät oletuksia, pettyvät, katkeroituvat. Tuloksena on sellainen umpikuja, josta helppoa ulospääsyä on mahdotonta löytää.
Mikä oikeastaan on tällaisen kirjan lajityyppi? Korkeakirjallista yhteisödekkaria ehdotin päätoimittajallemme, hän innostui määrittelystäni. Samalla kirjan hahmoissa ja heidän asenteissaan tunnistaa – ainakin oman rajoittuneen näköalani kautta – jotain samaa kuin muissa suomenruotsalaisen kirjallisuuden huippujen teoksissa. Johan Bargum, Lars Sund ja Kjell Westö nyt ainakin tulevat vaivatta mieleen. Kirjailijana Monika Fagerholm meni meikäläisellä vahvasti jatkoon. Suosittelen tutustumaan!








