Dan Carlin: Loppu on aina lähellä : Hardcore historiaa

Loppu on aina lähellä

Osta kirja itsellesi

Dan Carlinin on tunnettu huippusuositusta Hardcore history -podcastistaan. Loppu on aina lähellä on miehen ensiaskel kirjalliseen maailmaan ja sen lähtökohta on kieltämättä kutkuttava. Pidämme yhteiskuntaamme itsestään selvyytenä, ja kaikkea sitä mikä nyky-yhteiskuntaamme pyörittää. Olemme niin ikään tottuneet ajattelemaan kehitystä yksisuuntaisena tienä, joka johtaa tiedon ja teknologian kehittymiseen ja lisääntymiseen. Totta kyllä, millään aikaisemmalla sukupolvella ei ole ollut samanlaisia resursseja käytössään kuin meillä. Toisaalta mikään aikaisempi sukupolvi ei myöskään ole joutunut turvautumaan resursseihinsa yhtä vahvasti kuin me. Rakentamamme valta-asema on siten omalla tavallaan hyvin hauras.

Kirjan esittämä kysymys kuuluu: voiko kehitys liikkua myös toiseen suuntaan, voisiko sivilisaatiomme jopa romahtaa? Kirjan nimi Loppu on aina lähellä antaa vihjeen tähän kysymykseen; historiassa on useita kertoja tapahtunut hyvin vakavia romahduksia. Niin vakavia itse asiassa, että nykyihmisen on melkein mahdotonta kuvitella moisia omalle kohdalleen. Dan Carlin pohtii, mitä nykyihminen voi oppia näistä menneistä tapahtumista ja onko nykyihminen pohjimmiltaan yhtään sen valmiimpi tai viisaampi vaikeiden haasteiden edessä kuin kaukaiset esi-isänsä.

Aihetta käsitellään viiden aiheen kautta. Ensimmäinen niistä oli kenties mielenkiintoisin, nimittäin pronssikauden romahdus. Vuosina 1250–1100 eea. Välimeren alueella tapahtui jotain kauhistuttavaa. Lyhyessä ajassa koko alue romahti täysin, satoja kaupunkeja joko tuhottiin ja hylättiin ja monet valtakunnat tuhoutuivat tyystin, mukaanlukien Kreikan mykeneläiset valtakunnat ja heettien valtakunta.

Lähteet puhuvat nälänhädästä, sodista, taudeista, poliittisista vallankumouksista, kuivuudesta, merirosvoista ja kansainvaelluksista, mutta tähän asti on ollut epäselvää mitä tarkalleen ottaen aiheutti kaiken tämän. Syypäänä on perinteisesti pidetty salaperäisten merikansojen hyökkäyksiä, mutta saattaa olla että ne olivat pikemminkin mullistusten seuraus kuin varsinainen syy tapahtumille.

Mielenkiintoista kyseisessä tapahtumassa on tuhon aiheuttama dominoefekti. Valtiot olivat jo tuolloin voimakkaasti taloudellisesti erikoistuneita ja toisistaan riippuvaisia keskinäisen kaupankäynnin kautta. Olipa romahduksen juurisyynä sitten luonnonmullistus, kuivuus tai kansainvaellus, kun asiat alkoivat mennä pieleen tällaisessa hienosäädetyssä järjestelmässä, romahti koko pakka kasaan hyvin nopeasti.

Näistä synkistä tapahtumista siirrytään siihen yhteen aikakauden valtioon joka itse asiassa hyötyi näistä epävakaista oloista: muinaiseen Assyriaan. Heidänkään loiston hetkensä ei kuitenkaan ollut ikuista. Carlin kutsuu valtakunnan äkillistä tuhoa yhdeksi maailmanhistorian merkittävimmistä geopoliittisista tapahtumista, mikä on ehkä helppo unohtaa, sillä heidän tuhonsa oli niin täydellinen, että jopa heidän olemassaolonsa hävisi ihmisten mielestä vuosisatojen ajaksi. Valtahegemonian romahdusta käsitellään myös Rooman historian kautta, jonka hiipuminen oli prosessina kuitenkin huomattavasti hitaampi.

Kirjan keskiosilla käydään läpi pandemioiden roolia ihmiskunnan historiassa, lähinnä Justinianuksen ruton ja mustan surman kautta. Carlin käsittelee tapahtumia erityisesti sen kautta, miten tapahtumat vaikuttivat ihmisiin psykologisesti. Apatia, toivottomuus, hurahtaminen puoskarointiin ja mystiikkaan ja välinpitämättömyys yhteiskunnallisista arvoista olivat yleisiä reaktioita mahdottoman tilanteen edessä.

Useat kaipasivat myös jotakuta jota syyttää. Juutalaiset ja vähemmistöt ylipäätään ovat olleet klassinen syntipukki siinä vaiheessa kun asiat menevät pieleen, ja niin tälläkin kertaa. Juutalaisten uskottiin myrkyttäneen kaivot, jotta he voisivat valloittaa maailman kristityiltä ja lopputuloksena juutalaiset tuhottiin lähestulkoon kokonaan muutamasta Euroopan maasta. Lukua lukiessa on hyvä miettiä miten nykyihminen reagoisi, jos koronan aiheuttama kuolleisuus olisikin jopa 70%, olisiko reagointimme yhtään rationaalisempaa?

Kirjan jälkipuolisko keskittyy enemmän juurikin ihmisen psykologiseen puoleen ja sivilisaation eettiseen evoluutioon – tai sen puutteeseen. Ydinaseiden kehittäminen asetti ihmiskunnalle kohtalokkaan kysymyksen: kumpi on todennköisempää, se että ydinsotaan ei koskaan tulla ajautumaan vai se että joskus näin tapahtuu? Oikeastaan kysymys on vieläkin syvällisempi, olisiko parempi hävitä sota vai ylittää joitain moraalisia rajoja sen voittamiseksi?

Kylmän sodan ilmapiirissä vastaus oli poliittisille tahoille ilmiselvä, häviö ei voi olla vaihtoehto vaikka ”voiton” hintana olisi satoja miljoonia kuolleita. Tai kuten Yhdysvaltain armeijaministeri Kenneth Claiborne Royall sanoi 1948, kun Stalin eristi Länsi-Berliinin ”Olemme käyttäneet yhdeksänkymmentäkahdeksan prosenttia kaikesta atomienergiaan budjetoidusta rahasta aseisiin. Jos emme kuitenkaan aio käyttää niitä, siinä ei ole mitään järkeä”. Voiko kyynisempää oikeutusta atomipommin käytölle enää keksiäkään? Onneksemme kylmän sodan aikaan täysjärkisyys lopulta voitti, mutta voimmeko luottaa jatkossa samaan?

Kirja päätyy suhteellisen synkkiin mietteisiin: viimeistään ydinaseet ovat pakottaneet meidät tilanteeseen, jossa ihmiskunnan tulisi kasvaa suuruuteen johon se pääsääntöisesti ei ole kyennyt historiansa aikana. Sanoisin itse, että myös ympäristötuhot asettavat meidät tämän saman kysymyksen äärelle. Harmillista kyllä, Carlin ei kuitenkaan nosta kirjassaan esille sivilisaatioita, jotka tuhoutuivat luonnonresurssien ylikulutukseen. Näkökulma olisi ajankohtaisuudessaan ilman muuta kuulunut tämän kirjan piiriin.

Carlinin podcasteja kuuntelevat tietävät miehen ohjelmien olevan pääsääntöisesti varsin pitkiä ja syvääluotaavia, joten siinä mielessä Carlinin esikoiskirja hieman yllättää: se on pikemminkin lyhyt ja hieman jäsentelemätön. Carlin itse mainitsee, että kirja pohjautuu hänen vanhoihin arkistomateriaaleihinsa ja sen huomaa.

Kirja tuntuu kokoelmalta ajatuksia ja muistiinpanoja, joita Carlinille on kertynyt aiheesta vuosien mittaan, sen sijaan että kirja olisi jonkinlainen kattava katsaus aiheeseen. Tämä ehkä kuulostaa suurelta moitteelta, mutta kiinnitin asiaan huomiota lähinnä sen vuoksi, että vertailua miehen podcasteihin on mahdotonta välttää. Kokonaisuutena kirja oli silti ihan nautittavaa luettavaa ja myös ajatuksia herättelevää.

Carlin on tunnettu myös siitä, että hän on intohimoisen kiinnostunut siitä miten ihmiset aikoinaan kokivat asiat ja myös kirjassaan hän onnistuu välittämään tämän inhimillisen kosketuspinnan lukijalle. Historia on tylsää vain sellaisen ihmisen mielestä, joka ei pysty kuvittelemaan miltä tuntuu kun yhteiskunnalliset rakenteet yhtäkkiä murenevat ympäriltä, tai kun 50% ihmisistä kuolee ympäriltä epidemian yllättäessä.

Carlin keskittyy menneisyyden ihmisten kokemuksiin tavalla joka pakottaa samastumaan heihin ja sen vuoksi Loppu on aina lähellä on aiheensa puolesta mitä sopivinta materiaalia Carlinille. Hyvä kirja siis ja ehdottomasti toivon, että miehen kirjallinen ura ei jää tähän teokseen.

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka käyttää vapaa-aikansa mieluusti kirjojen parissa. Sarjakuvat ovat sydäntä lähellä, mutta lukulistalle pääsee säännöllisesti myös tietokirjallisuus, erityisesti muistelmat ja elämäkerrat herättävät kiinnostusta. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...