Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Adrian Tchaikovsky on yksi brittiläisen tieteiskirjallisuuden ja fantasian tuotteliaimmista ja palkituimmista kirjoittajista, jota ei ole tätä ennen käännetty suomeksi. Rosebudin esittelyteksti tietää kertoa, että kirjailijana Tchaikovskya innoittavat eläintieteet, ja psykologiaa tutkineena hänen pääaiheensa on ihmisen käyttäytyminen. Kuulostaa lupaavalta! Minulle Tchaikovsky ei ollut ennestään tuttu, mutta Lukinvalon hieno kansikuva herätti sen verran kiinnostusta, että kirjaan oli pakko tarttua.
Lukinvalolla on poikkeuksellisen näpsäkkä aloitus. Tässä ei hassata aikaa hissukseen tutustumiseen, vaan rähinä on heti päällä ja lukija heitetään keskelle verisiä tapahtumia. Kirjan hahmot tulevat nopeasti tutuiksi ja he edustavat käytännössä D&D-hahmoluokkia: on ylimielinen maagi, oikeamielinen paladiini, alkoholisoituva varas, urhea jousinainen ja sitten vielä ”kilttimies”-syndroomasta kärsivä soturi.
Myös fantasiamaailma nojaa mustavalkoisiin perinteisiin: Pimeyden herra Darvezian on levittämässä valtaansa ja demonisia armeijoitaan kautta maailman, ja ainoa joka häntä voi vastustaa on valon voimat. Onneksi sankarijoukolla on sentään Valon profetia puolellaan, sekä sen mukanaan tuoma odottamaton valttikortti: jättiläishämähäkki. Se, että pimeyden otus auttaisi valoa voittamaan, on toki rienaava ajatus, ja aiheuttaa vääjäämättä jännitteitä myös sankarijoukon sisällä.
Lukinvaloa voisi ehkä parhaiten kuvata tietoisena fantasiakliseiden leikittelynä. Tässä on paljon tuttuja elementtejä ja jopa umpikuluneita kliseitä, joita sitten lähdetään avaamaan hieman odottamattomista kulmista. Tärkein Tchaikovskyn käsittelemä teema on, miten edes mustavalkoisessa maailmassa asiat eivät ole oikeasti niin yksinkertaisia kuin ihmiset haluaisivat niiden olevan. Jotain oikeasti omaperäistä kirjassa sentään on eli itse jättiläishämähäkki Ännäs, joka kuitenkin taiotaan hieman vähemmän huomiota herättävään muotoon, eli ihmiseksi.
Ännäs on kiehtova näkökulmahahmo. Hämähäkin tapa hahmottaa maailmaa on vilpittömästi hyvin erilainen kuin millään humanoidilla, ja prosessi, jossa Ännäs alkaa tapailla maailmaa ihmisaistein ja ihmiskielen kautta on heittämällä kirjan kiinnostavinta sisältöä. Hahmo pistää jopa kysymään, miksi emme näe fantasiassa enemmän tällaisia? Monsterimanuaaleista löytyy vaikka minkä näköistä kulkijaa, mutta näkökulmahahmot tuntuvat hahmottavan maailmansa aina kovin ihmismäisellä tavalla.
Alun jäntevä kerronta vetää siis heti mukanaan, mutta kirjan loppu ei aivan lunasta alun odotuksia. Ännäsin näkökulma jää yhä enemmän taka-alalle, vaikka mukana on lukuisia kohtauksia, joihin se olisi ollut hienoa saada mukaan. Ikävämpi juttu kuitenkin on, että itse loppukonfrontaatio tuntuu väsyneeltä. Itsetarkoituksellinen konventioihin nojaaminen alkaa yhä enemmän tuntua vain pastissilta, jossa asiasta ei oikein löydetä enää uutta sanottavaa.
Kirja on kuitenkin sen verran tiiviisti kerrottu, että kerronta ei onneksi pääse missään vaiheessa laahaamaan. Lukinvalo on siten oikein viihdyttävä kirja, mutta lopulta aloin miettimään, että kirjan olisi voinut suosiolla kirjoittaa vain Ännäsin näkökulmasta.