Jarkko Sipilä: Luupuisto

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Eläkeläisrouva sienestää usein Keskuspuistossa ja tällä kertaa hän poimii mukaansa jotain, joka näyttää sieneltä. Valkoiselta kärpässieneltä. Kyseessä on kuitenkin poliisitutkimusten mukaan ihmisen luu, kyynärluu. Takamäen murharyhmän poliisit saavat selvitettäväkseen mahdollisen murhan, sillä paikalta ei heti löydy muuta. Mutta kohta poliisiopiston harjoittelijakin saa tuntea oikean ruumiin hajun, sillä läheltä löytyy kokonainen ruumis. Tosin tälle ruumiille pystytään jopa antamaan jonkinlainen selitys.

Sen sijaan murharyhmän joillakin poliiseilla on harvinaisen hyvät välit joidenkin rikollisten kanssa, joilta he ovat saaneet todella hyviä vinkkejä. Jos sadan kilon amfetamiinilasti ja samanlainen viiden kilon lasti viikon sisällä ei ole hyvää poliisityötä, ei sitten ole mikään! Tiedotusvälineet ovat tietysti kiinnostuneita näin kovista jutuista, mutta yllättäen vielä kiinnostuneempi asiasta onkin poliisin sisäinen tutkinta. Kuka tietää ja mitä, mistä tiedot on saatu, onko niistä maksettu ja miksi eräs Takamäen ryhmän jäsen seurustelee venäläisen – ainakin entisen – prostituoidun kanssa?

Kun luusta löytyvä dna pystytään yhdistämään erääseen pikkurikolliseen dna-rekisterin kautta, pääsee murharyhmä tositoimiin. Kuopiosta lähtöisin oleva nuori kaveri on muuttanut Länsimäkeen, mutta pysynyt kovin eristäytyneenä, eikä hänestä tunnu olevan havaintoja. Onneksi hänen asunnossaan asustaa nainen, jonka veli järjesti kämpän hänelle alivuokralaisena… Takamäen ryhmä joutuu hankkiutumaan Kuopioon ja jututtamaan sikäläisiä tutkijoita huumejuttujen tiimoilta, jolloin esiin tulee myös se, että mies piti kovasti itseään paljon nuoremmista tytöistä. Siis todellakin pikkutytöistä eikä ketään enää naurata. Pedofiili tai ei, mutta murha on selvitettävä! Tässä vaiheessa työ on osittain melko rutiiniluontoista, mutta oudosti sattumakin korjaa satoa.

Ryhmän jäsenet tekevät työtä kohtalaisen itsenäisesti ja siksi heihin osataankin ottaa yhteyttä. Kovan luokan entinen rikollinenkin purkaa mieltään, tosin tavalla joka on käydä hermoille. Hermoille alkavat käydä myös poliisihallinnon järjettömiltä tuntuvat uudistukset sekä jatkuvat sisäisen tutkinnan kyselyt milloin mistäkin aiheesta sekä suoranaiset kuulustelut. Usein poliiseista alkaa jo tuntua, että rikollisilla on enemmän oikeuksia kuin poliiseilla sekä paremmat mahdollisuudet toimia. Organisaatiouudistukset ovat tehneet paljon hallaa toiminnalle ja moni miettii jo ammatinvaihtoakin.

Kirjoittajalta jälleen äärimmäisen mukaansatempaava poliisiromaani, jonka tyyli on yksinkertaista ja realistista. Poliisityön kuvaus on arkista ja tarkkaa. Tällä kertaa huomaa myös selkeästi, miten huumepoliisin entisen päällikön, Jari Aarnion saamat syytteet sekä asiaan liittyvä runsas uutisointi ovat vaikuttaneet myös kirjoittajan tekemiin juonirakenteisiin sekä ratkaisuihin.

Suosittelen kaikille sekä etenkin Takamäki -sarjan ystäville, tämä on nimittäin 14. Takamäestä kertova kirja. Toki tämänkin voi lukea erillisenä jännärinä, mutta silloin paljon taustatiedoista jää ehkä puuttumaan.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *