Annie Proulx: Maan tomua : Kertomuksia Wyomingista 2

Maan tomua

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Toinen osa Annie Proulxin Wyoming-kertomuksia vie lukijan Elk Toothiin, 80 asukkaan pikkukylään, jonka olennaisinta antia ovat kylän kolme baaria.

Elk Toothissa jokainen pyrkii olemaan omalla tavallaan erikoinen ja jossain määrin onnistuukin siinä. Ei tarvitse kuin olla pennitön, itsetietoinen, nokkela ja potkia kaikin voimin sivistyneen yhteiskunnan vaatimuksia vastaan.

Kokoelman yhdessätoista novellissa kuvataan Wyomingin elämän karuutta monelta kantilta. Karjatilallisen elanto on niukassa, kun vettä ei tule eikä heinä riitä, ja metaaniporaukset myrkyttävät ne vähätkin vesivarannot suolavedellä. Ihmiset näissä oloissa ovat vähän karumman puoleisia.

Novellit ovat itsenäisiä tarinoita, mutta varsinkin Elk Tooth -tarinoissa esiintyvät toistuvasti samat henkilöt, joten kokoelma sopii hyvin sellaisillekin lukijoille, joita novellikokoelmissa häiritsee pomppiminen ympäristöstä ja tunnelmasta toiseen.

Kokoelmassa ei varsinaisesti huonoja vetoja ole, mutta muutama erottui joukosta edukseen. Mitä huonekaluja Jeesus valitsisi? on nimeään fiksumpi kertomus Gilbert Wolfscalesta, jääräpäisen karjatilallisen perikuvasta, joka joutuu pettymään, kun jälkipolvet eivät tilanpidosta innostu. Mies joka ryömi pusikosta on kertomus pariskunnasta, joka muuttaa itärannikolta Wyomingiin ja joutuu kokemaan, miten uusi ympäristö ajaa heidät erilleen. Lainassa Floridasta tarjoaa hauskan ratkaisun tungettelevien lehmien ongelmaan.

Hieno kokoelma, seuraavaksi sitten kolmas kokoelma eli Näin on hyvä.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...