Laura Ertimo ja Markus Hotakainen: Maapallo : Planeettamme selkokielellä

maapallo planeettamme selkokielellä

Osta kirja itsellesi

Kirjainten ja sanojen hahmottaminen tuottaa jos ei tuskaa niin ainakin vaikeuksia suurelle joukolle, puhutaan sadoistatuhansista suomalaisista aikaihmisistä koululaisiin, kuten tv-ohjelman lukutaidottomalle Mikalle.

Heitä varten tämä A4-kokoinen kirja maaplaneetastamme on ’käännetty’ ja toimitettu selkokielisenä runsain värikuvin sekä Soile Lätin piirroskuvin. Siinä maapallo tutkitaan sen syntymästä syvimpään ytimeen niin, että perusasiat tulevat tutuiksi.

Vesi, ilma, elämä, ihminen asettuvat luonnolliseen tärkeysjärjestykseen ja kirjan päättyessä tulevaisuusrealismiin:

”Aurinko on loistanut noin viisi miljardia vuotta.

Aurinko loistaa nykyisellään vielä ainakin kolme miljardia vuotta.”

Kirja kertoo, että ihminen ei ole kehittynyt apinoista. Ihmistymisprosessi on alkanut kauan sitten eläneistä apinaihmisistä, joista apinat ja ihmiset aikoinaan erkanivat omiksi haaroikseen.

Näin on selvitetty tuo ihmisen ja apinan välinen ristiriita, arka kohta, joka tässä muodossa kelvannee niin uskoville kuin darwinisteillekin.

Noin yksinkertaista se on, ja yhtä yksinkertaista moni muukin perusasia maapallolla, kun perusasiat vedetään lyhyesti yhteen, niin kuin kirjan tekijät ovat menetelleet. Jälki on ymmärrettävää selkeää selkokielen edellyttämällä tavalla.

Asiallinen kirja opiskeluun kaikille oppilaille ja opettajille malli, kuinka asioita voidaan yksinkertaistaa ja selkeyttää.

Kirja käy oivalliseksi summa summarum -oppitunniksi meille muillekin, jotka monimuotoisesta maapallosta ja sen elämästä olemme enemmän tai vähemmän unohtunein tiedoin liikkeellä.

Mikä mukavinta:

Pystyihmisen jälkeläisinä on meillä ihmisillä aikaa ja meissä ainesta kehittyä vielä nykyihmisestä kehittyneimmiksi. Kolmessa miljardissa vuodessa ennättää vielä sekin ihme tapahtua!

hikkaj

SUOMEN ARVOSTELIJAIN LIITON eli SARVin JÄSEN ilman sarvia ja hampaita - myös lukiessa. Opettaja - ollut. Kieli kaikki kaikessa - suomen kieli. Ei Kilven voittanutta - Volterin eikä Eevankaan. Kotiblogipottu. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...