Markus Leikola: Matkalla tänne

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Markus Leikolan novellikokoelman Matkalla tänne teemana ovat matkat. Kaikilla novellien henkilöillä matkanteko ei tarkoita lomaa ulkomaille, vaan vaikkapa lapsen kävelyä pihan poikki ulkovessaan tai henkistä matkaa. Ihmiset ovat erilaisia ja niin myös matkanteko.

Olen niitä ihmisiä, jotka lukevat omasta mielestään liian vähän novelleja ja haluaisivat lukea enemmän, mutta yleensä tuntuu olevan vaikeaa löytää omaan makuun sopivia tekstejä.

Tämä kokoelma osui kohdalleen ja pidin oikeastaan kaikista teksteistä. Ne olivat helposti lähestyttäviä ja kevyellä otteella kirjoitettuja, mutta samalla kuitenkin tunteita ja ajatuksia herättäviä.

Kokoelman plussapuolena oli myös novellien tasalaatuisuus; välillä samoihin kansiin tuntuu nimittäin eksyvän laadultaan liian vaihtelevia tekstejä.

Veera

Olen kohta kolmikymppinen lukutoukka pääkaupunkiseudulta. Jännityskirjoja lukuunottamatta kelpaa melkein mikä tahansa kirjallisuus, mutta tänne vinkkaan eniten lasten- ja nuortenkirjoja. Kaikki vinkit »

4 kommenttia

  1. Novelleja on tosiaan itsellänikin tullut luettua vähänlaisesti oikeana kirjana – tosin hyllystä löytyvät Portti- ja Tähtivaeltaja-lehdet hoitaa onneksi tuotakin puolta.

  2. Minä lopetin aikoinaan Portin tilauksen, koska ei niitäkään novelleja yksinkertaisesti tullut luettua. Minulla on varmaan yli vuoden roikkunut yksi novellikokoelma luettavana…

  3. Minä olen viime aikoina lukenut enemmän novelleja kuin koskaan ennen, suurimmaksi osaksi kirjavinkkien ansiosta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *