Samuel Bjørk: Minä matkustan yksin

Kansi: Samuel Bjørk: Minä matkustan yksin

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Olen lukenut vuosien kuluessa huomattavan määrän dekkareita, viime vuosina erityisen paljon pohjoismaisia murhatarinoita. Tähän joukkoon liittyy nyt Samuel Bjørk, joka on norjalaisen muusikko­kirjailijan Frode Sander Øienin salanimi. Minä matkustan yksin onkin monella tavalla tyypillinen tämän hetken skandidekkari: on sarjamurhaaja, on poliiseja jotka ovat omalaatuinen sekoitus Martin Beckiä, Kurt Wallanderia ja Lisbeth Salanderia, on outo kulttimainen uskonnollinen yhteisö, on epäterveellisiä elämäntapoja ja terveellisempää yhteiskuntakritiikkiä. Näistä peräti tutuista aineksista Bjørk on kuitenkin onnistunut luomaan oikein koukuttavan ja lukijaa otteessaan pitävän dekkarin.

Olen joskus aikaisemmin ajatellut, ettei dekkarien uhrina saisi olla lapsia; muistan minkälaisia puistatuksia vaikkapa Agatha Christien Kurpitsajuhla sai aikaan. Iän lisääntyessä olenkin tullut entistä allergisemmaksi tosielämässä tapahtuvalle lapsiin kohdistuvalle väkivallalle, mutta ilmeisesti etäännyttämistaktiikka toimii kirjoihin nähden, ja luin tämän kirjan – uskaltaisiko sanoa nauttien. Kun tämä nyt on kuitenkin keksittyä tarinaa, eivätkä nykydekkaristien niin rakastamat sarjamurhaajatkaan todellisuudessa ole kovin tavallisia.

Mutta nyt itse kirjaan näiden puolustuspuheiden jälkeen! Minä matkustan yksin lähtee liikkeelle siitä, että koiranulkoiluttaja – taas kerran – tekee metsässä kaamean löydön: kuolleen kuusivuotiaan tytön, joka on puettu nukenvaatteiden tapaiseen asuun ja jonka kaulassa on lentoyhtiöiltä lainattu teksti: ”Minä matkustan yksin.” Tapausta tutkimaan ryhtyy työpari Holger Munch ja Mia Krüger, joilla on kummallakin omat luurankonsa kaapeissaan, mutta hoksottimet toimivat moitteettomasti. Mukaan liittyy myöhemmässä vaiheessa vielä nuori nörttipoika Gabriel, jonka ilmiömäisillä hakkerinkyvyillä on niilläkin tärkeä osuus jutun lopullisen ratkaisun löytymisessä. Mutta siihen kuluu aikaa, tulee vääriä johtolankoja ja vääriä epäiltyjä ja uusia uhreja. Lopussa jännitys vielä pahenee, kun Holger tajuaa, että myös hänen rakas tyttärentyttärensä Marion on murhaajan listalla – ei, en minä spoilaa, vaan kirjan takakansi, kuten niin usein käy…

Bjørkin kirja on käsittääkseni saavuttanut varsin paljon huomiota dekkarinystävien keskuudessa eikä syyttä. Se on taitavasti kirjoitettu; laaja henkilögalleria lukuisine sivuhenkilöineen pysyy hyvin koossa. Päähenkilötkin olivat jos kohta vähän yllätyksettömiä niin empatiaa herättäviä kuitenkin. Etenkin tiiviisti mustavalkoiseen pukeutuva ja alussa surullisen itsetuhoinen Mia tuntui kiinnostavalta. Ihan aina en ollut varma kaikkien juoni-­ ja henkilökuvioiden uskottavuudesta, mutta tämähän on sitä etäännytettyä fiktiota, josta aluksi mainitsin.

Hyvä dekkari, ja ilmeisesti myös sarjan avaus – siis taas yksi uusi sarja seurattavaksi, mutta niistähän me dekkarinystävät pidämme.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *