Marjaana Lehtinen ja Varpu Tavi: Minä, Plus Size

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

”Kehopositiivisuus ei tarkoita lihavuuden ihannointia, vaan itsekunnioitusta. Sitä, että tekee elämänmuutoksen, koska haluaa sitä itse, koska kunnioittaa ja rakastaa itseään – ei itseinhon ja muiden ihmisten haukkumisen vuoksi.”

Marjaana Lehtinen on kulkenut pitkän tien ja elänyt hyvin erikoisen elämän. Erikoisen siksi, että hän on pudottanut painoa 80 kiloa ja onnistunut pitämään sen poissa – useimmat laihduttajathan ovat laihtuneet elämänsä aikana kymmeniä jos ei satoja kiloja, mutta kaikki on tullut aina korkojen kanssa takaisin.

Minä, Plus Size kertoo Marjaana Lehtisen elämänmuutoksesta; ”sano ei dieeteille ja kyllä elämänmuutokselle”, kuuluukin yksi hänen ohjeistaan. Hän havahtui 170-kiloisena huomaamaan, ettei olisi pystynyt auttamaan lastaan nopeaa toimintaa vaativissa tehtävissä. Painonpudotuksen tueksi hän aloitti liikunnan, ensin varovasti, mutta sitten kuntosalityöskentelystä jo nauttienkin. 80 kilon jälkeen hänestä tuli haluttu pluskokojen malli, ja vuonna 2017 hänet kruunattiin Suomen ensimmäiseksi Miss Plus Size Finlandiksi. Onhan hän painoindeksillä mitattuna edelleen ylipainoinen, mutta voi kertomansa mukaan henkisesti ja fyysisesti paremmin kuin koskaan ennen.

Minä, Plus Size -kirja, jossa terveyskirjailija Varpu Tavi on toiminut kirjurina, on vähän katkelmallinen ja pätkittykin – mukana on Lehtisen muistelmia, yleisiä elämäntaito-ohjeita ja laihdutusohjeita. Tästä huolimatta se on sujuvaa ja mielenkiintoista luettavaa, ja Lehtisen sanoma kehopositiivisuudesta ja armeliaisuudesta itseä kohtaan tuntuu tärkeältä tässä ulkonäköä korostavassa kulttuurissa.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...