Harry Kivijärvi: Miten pyramidit rakennettiin? : Muinaisten kansojen kivityö

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kuinka muinaiset kansat oikein rakensivat massiiviset monumenttinsa käyttäen vain alkeellisia työkaluja? Muinaisiin kivikäsittelymenetelmiin perehtynyt kuvanveistäjä Harry Kivijärvi työskenteli aikoinaan myös monilla arkeologisilla kaivauksilla ja on siten oivallinen ihminen vastaamaan kysymykseen.

Klassikkoteoksessa perehdytään erityisesti pyramidien rakentamiseen, mutta myös obeliskit ja niiden pystyttäminen ovat runsaan huomion kohteena. Kirja on jaettu kolmeen lukuun, joissa perehdytään kivien kuljetukseen, kivien nostoon ja kivien työstömenetelmiin sekä kivirakenteisiin. Teksti heittäytyy välillä varsin tekniseksi, jonka vuoksi onkin hyvä, että kirja on varustettu runsain ja selkein kuvituksin. Etenkin loppupään osio kivien saumauksesta herätti oman mielenkiintoni, eli miten esimerkiksi inkat sovittivat kivet niin tarkasti yhteen ilman minkäänlaista laastia.

Koska kirjan alkuperäispainos julkaistiin jo vuonna 1990, ovat kirjan tiedot tietyiltä osilta vanhentuneet. Jaakko Frösén käy esipuheessa läpi nämä kohdat seikkaperäisesti, joten esipuhe kannattaa ehdottomasti lukea ajatuksella läpi. Ihan uusin tieto ei ole kirjaan kerennyt, nykytiedon valossa vaikuttaa siltä, että pyramidien rakentamisessa on kuin onkin käytetty ensimmäisenä maailmassa vinssijärjestelmää.

Näin muuten kirja eroaa alkuperäispainoksesta siinä suhteessa, että tässä painoksessa on myös englanninkielinen versio mukana. Usein kaksikieliset kirjat ovat taitollisesti hieman haasteellisia, mutta tässä tapauksessa kirja on rakennettu taiten, eivätkä rinnakkaiset tekstit häiritse lukukokemusta.

Miten pyramidit rakennettiin? on oikein havainnollinen ja mielenkiintoinen kirja muinaisista työmenetelmistä, eikä kirjasta nauttiakseen todellakaan tarvitse olla insinööri. Erinomaista taustoitusta historian ystäville, suosittelen!

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka haluaa sarjakuvien valloittavan maailman. Siinä sivussa tulee luettua myös kaikenlaista muuta kirjallisuutta, josta tietokirjallisuus erityisesti herättää uteliaisuuden: voi kun olisikin mahdollista tietää kaikesta kaikki! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...