Miu on pieni liikeri, jolla on apinaystävä Max. Max on notkea, ja osaa tehdä kuperkeikan. Miun yrittäessä samaa hän vain kaatuu naamalleen. Se harmittaa Miuta, mutta hänen perheensä kertoo, että hänen tarvitsee vain harjoitella lisää. Niinpä hän harjoittelee, harjoittelee ja harjoittelee. Lopulta hänkin osaa ja on onnistumisestaan hyvin ylpeä.
Fanni-tunnetaitosarja on Julia Pöyhösen ja Heidi Livingstonin luoma lastenkirjasarja, jonka avulla lapset oppivat käsittelemään tunteitaan. Sarjassa on kaksi eri keskipistettä: Fanni-sarja auttaa yli 4-vuotiaita, ja Miu-sarja on suunnattu lasten ensimmäisiksi kirjoiksi. Miu on sinnikäs on sarjan seitsemäs kirja ja käsittelee sinnikkyyttä, pettymysten käsittelemistä ja kasvun asennetta.
Yksi tämän kirjasarjan vetonauloista on kyllä Larissa Salorannan kuvitus. Kirjan hahmot ovat superhellyttävästi piirrettyjä. Miun tunneskaala tulee hyvin kuvituksesta esiin ja se on hyvin samastuttavaa nuorelle lukijalle.
Miu on sinnikäs on ensiluokkainen kirja. Sen avulla lapsi oppii arvokkaita tunnetaitoja ja samaan aikaan se on myös hauska tarina.





