Johanna Sinisalo: Möbiuksen maa

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kahdeksanvuotiaan Piin kesäloma alkaa ikävissä merkeissä. Paras ystävä Sanna muuttaa pois ja majankin joku roisto on rikkonut. Pii löytää kuitenkin jotain vielä hienompaa: hienon rannerenkaan. Renkaan löytymisen jälkeen Pii tapaa Söör Kissan, erikoisen olennon, joka yhtä aikaa on ja ei ole olemassa.

Söör Kissan ja rannerenkaan avulla Pii päätyy rinnakkaismaailmaan, joka on tuhoutumassa ja pelastajaa vailla. Kaikki tuntuvat olevan aivan varmoja, että juuri Pii on saapunut pelastamaan maailman. Pieni tyttö on hetken aikaa hukassa, mutta löytää itsestään voimia tarttua tehtävään. Onneksi on hyviä ystäviä.

Vauhdikas tarina on perinteinen maailmanpelastuskuvio, tällä kertaa hieman pienimuotoisempana. Pii on hauska sankaritar, pieni tyttö, jolla ei omasta mielestään ole sen suurempia lahjoja. Pii keksii kuitenkin oivallisen ratkaisun kokonaisen maailman pelastamiseksi ja oppii siinä sivussa itsestään ja elämästä yhtä jos toista (ja kun Johanna Sinisalo lopussa suvaitsee kertoa, mitä Piistä tulee isona, lukija voi vain riemuta Piin puolesta).

Piin tarina kertoo, miten kaikki liittyy kaikkeen, miten oikeiden kirjojen lukeminen kannattaa ja miten älykkyydellä pärjää. Möbiuksen maa on ihastuttava pieni kirja. Taidanpa pistää kirjan jemmaan ja säästää sen luettavaksi lapsilleni, etenkin tyttärelleni, kunhan vähän vielä kasvavat.

Miisa Lopperin kuvitus tekee kirjasta vielä viehättävämmän ja on sitä paitsi ehdottoman tarpeellista havainnollistamaan tiettyjä yksityiskohtia kirjasta.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...