Katariina Heilala, Riina Kaarla ja Sami Kaarla: Muumi ja Pikku Myy : Luontoretki

Luontoretki-kirjan kannessa on piirros reppuselkäisestä Muumipeikosta katsomassa pikkulintua. Pikku Myy veistelee kaarnalaivaa vieressään retkikeittimellä oleva kasari.

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Katariina Heilala on tehnyt laajan kirjon lastenkirjoja ja kirjoittamisen lisäksi hän on myös kääntäjä. Muumi ja Pikku Myy on ensikirjoiksi tarkoitettu muumikirjasarja. Sarjan muut kirjat esittelevät hyvin yksinkertaisia asioita, kuten värejä, vuodenaikoja tai numeroita. Luontoretki käsittelee yllättäen hieman syvällisempää aihetta.

Muumipeikko kutsuu muumitalon väen konserttiin. Muilla ei ole siitä tietoa, mutta he innostuvat suuresti. Muumipeikko ohjaa perheensä luonnon äärelle: konserttisali on metsäniitty, jonka istuimina toimivat kivet. Konsertin alkusoitto muodostuu puron solinasta, jonka jälkeen linnut laulavat. Muumimamma kokkaa välipalaa ja paluumatkalla tervehditään Nuuskamuikkusta.

Pidin siitä, että kirja tuo helposti samaistuttavan seikkailun lapsille. Kirjan lukeneelle metsäretken toteuttaminen on hyvä askare. Se sitoo lapsen lukeman seikkailun ja oikean kokemuksen yhteen. Tarinassa sivutaan myös hiljentymisen tärkeyttä, miten eri äänet kuuluvat paremmin, kun itse on hiljaa ja kuuntelee.

Riina ja Sami Kaarlan kuvitus on jälleen kerran varsin onnistunutta. Se kunnioittaa samaan aikaan suuresti Tove Janssonin kuvitustyyliä, mutta erottuu siitä myös omakseen.

Muumi ja Pikku Myy : Luontoretki on toimiva kuvakirja hyvästä aiheesta. Se kannustaa lukijoitaan luonnon äärelle ja kehottaa tarkkailemaan ympäristöään.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 329 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...