Hannele Huovi ja Soili Perkiö: Muumiperhe laulaa, OHOI!

Muumiperhe laulaa, Ohoi!

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Muumiperhe laulaa, OHOI! esittelee uusimmat muumilaulut sanoituksineen ja nuotteineen. Soili Perkiön säveltämät ja Hannele Huovin sanoittamat muumilaulut olivat minulle uusi tuttavuus. Ja mikä ihana tuttavuus! Vuosia sitä hieman erilaista muumimusiikkia – no ihan kivaa sekin – kuunneltuani kysyn itseltäni, miten tämä on päässyt minulta ohi korvien? Kyseessä on nimittäin jo toinen samaisen tekijäkaksikon julkaisema muumilaulukokoelma. Ensimmäinen, Muumiperheen lauluretki, ilmestyi vuonna 2014. No, tämän otamme kuuntelulistalle nyt niin ikään.

Vaikka tässä tapauksessa musiikin kuuntelu hieman ajaakin kirjan yli, on meillä kirjaakin lueskeltu ahkerasti. Varsinkin kolmevuotiaamme tykkää selailla sitä musiikkia kuunnellessaan. Jo monena aamuna päivän ensimmäiset sanat ovat olleet ”Haisuli seilaa” ja muumimusiikitonta päivää meillä ei tämän kirjan saapumisen jälkeen olla elettykään. Mutta sepä ei haittaa ollenkaan, nämä ovat nimittäin aivan ihastuttavia lauluja, joita aikuinenkin kuuntelee sangen mielissään. Soili Perkiön sävellykset yhdistettynä Hannele Huovin sanoituksiin eivät yksinkertaisesti voi tuottaa kuin hyvän lopputuloksen. Olen onnellinen, että lapseni saavat kuunnella näin laadukasta lasten musiikkia ja lauleskelevat lauluja jo ihan itsekseenkin. Riina ja Sami Kaarlan tutut kuvitukset ovat kivoja nekin, joten kyseessä on kaiken kaikkiaan suositeltava kokonaisuus.

Kaisa

Kaisa Sutela on kirjamaailmaan työelämässään eksynyt – ja uppoutunut – teologi. Hän rakastaa kirjoja ja on kirjallisuuden lajien suhteen melko kaikkiruokainen, mutta viihtyy silti parhaiten laatukirjallisuuden parissa. Myös lastenkirjat ovat lähellä sydäntä. Kaisa harrastaa ruoanlaittoa ja sitä myöten Tunnelmallisia makuja -blogin pitämistä. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...