Klassikko on palannut! Nyt ei enää tarvitse pölliä tätä kirjaa kirjastosta, jokaiselle riittää uudesta painoksesta.
Noidan käsikirjassa on historiallisia mytologioita, uskomuksia ja tapauksia erilaisista paranormaaleista ilmiöistä. Teemoina ovat muiden muassa vampyyrit, ihmissudet, aaveet ja noidat. Jokaisen teeman jälkeen on tietovisa, jotta voi testata monsteritietouttaan.
Miksi kirjasta on tullut kulttiklassikko? Ainakin itseäni mysteerit ja kauhukertomukset ovat kiinnostaneet, mutta esimerkiksi verikekkerit pohjautuvat pitkälti elokuviin ja lapsille suunnatut kummitustarinat ovat yleensä liian lapsellisia.
Noidan käsikirjasta voivat nauttia niin lapset kuin aikuisetkin. Kummitustarinat ovat vanhoja mytologioita ja uskomuksia, eivätkä juuri keksittyjä juttuja. Ainoastaan nimi saattaa olla harhaanjohtava ja luotaantyöntävä, mutta kirjan luettuaan voi saada noidan maineen, koska nippelitieto historiallisista kauhukertomuksista tulee olemaan yliluonnollista. Unettomia öitä kaikille.
Mielenkiintoisena yksityiskohtana, jota ei tosin ehkä kannata klikata jos haluaa säilyttää Noidan Käsikirja-traumansa täysin koskemattomina… Sinisen pään alkuperä lienee lehtijutussa, jonka yksi versio on selostettu täällä: http://strangeco.blogspot.com/2014/02/newspaper-clipping-of-day_26.html
Tuo on uudempi kuin mitä itse löysin – se oli Philadelphia Timesissa vuonna 1891 ja julkaistu hieman ennen Brooklyn Eaglen juttua – mutta lehtiarkiston lehtiin ei voi linkata suoraan ilman kirjautumisvaatimusta, hakuun kyllä voisi. Mistä Philadelphia Times sitten juttunsa sai ja perustuuko se johonkin muuhun taltiointiin, ei selvinnyt.
Vanha kunnon Sininen Pää… nyt vasta tuntuu että voi katsoa kuvaa vahingossa ilman, että se aiheuttaa alitajuisen reaktion jostain liskoaivojen perukoilta. 😀