Andy Stanton: Olet ilkimys, herra Gummi!

Olet ilkimys, herra Gummi!

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Herra Gummi on ilkimys, joka vihaa lapsia ja asuu sotkuisessa talossa. Puutarhansa hän pitää siistinä, koska muuten keiju tulee lyömään häntä paistinpannulla. Jaakko-koira kuitenkin riehuu puutarhassa ja herra Gummi haluaa päästä siitä lopullisesti eroon. Polly-tytöllä on tiukka tehtävä saada koira pelastettua.

Kirja tuli luettua yhdellä istumalla. Se oli todella nerokas ja hauska, lukiessa nauratti useampaan kertaan. Huumori oli siis ainakin omasta mielestäni onnistunutta ja sehän ei tosiaan ole aina itsestään selvää. Teoksessa oli vähän samaa henkeä kuin joissakin Roald Dahlin kirjoissa. Jos on pitänyt Dahlin teoksista, myös tätä kannattaa kokeilla.

Ainoa miinus on kirjan pituus: olisin halunnut jatkaa lukemista vielä pidempään, mutta se loppuikin sitten turhan nopeasti. (Onneksi jatko-osia on olemassa, toivottavasti ne myös suomennetaan.)

Veera

Olen kohta kolmikymppinen lukutoukka pääkaupunkiseudulta. Jännityskirjoja lukuunottamatta kelpaa melkein mikä tahansa kirjallisuus, mutta tänne vinkkaan eniten lasten- ja nuortenkirjoja. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 319 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...