Vigdis Hjorth: Onko äiti kuollut

Onko äiti kuollut

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Tartuin tähän kirjaan suurella mielenkiinnolla, sillä olin lukenut kirjailijan edellisen kirjan Perintötekijät, jossa perheen välisiä asioita selviteltiin sisarusten kanssa. Tämä kirja Onko äiti kuollut on äärimmäisen koskettava, draamallinen kuvaus siitä, mitä se voi raadollisimmillaan olla, kun suhteet eivät pelaa.

Yleensä saa lukea perheistä, joissa on rakastava isä ja hellä äiti, mutta sitten on niitä perheitä, joissa niin ei vaan ole. Surullista, mutta niin totta. On ollut jotenkin ei niin suotavaa kertoa yleensä siitä, jos vanhemmat eivät olekaan niin kunnioitusta herättäviä. Meillä on se luterilainen käsitys, että ”kunnioita isääsi ja äitiäsi” ja siihen sitten kiteytyy kaikki. Vanhemmat ovat niin vahvoja, ettei heistä voi kertoa mitään huonoa…

No, Norjassa Vigdis Hjorth on niittänyt mainetta sillä, että on nostanut ns. kissan pöydälle ja se on hyvä asia, sillä myös niistä vaietuista asioista on erittäin hyvä kertoa. Näitä on mm. se sisarusten eriarvoisuus. Kuinka se menee, kun vanhemmat arvottavat omia lapsiaan.

Onko äiti kuollut on koskettava kertomus siitä, kuinka tytär vaan haluaisi vielä tehdä tilit äitinsä kanssa selviksi, että olisi se äiti. Äiti on kuitenkin hylännyt tyttärensä. Äiti on aina elännyt vain miehelleen ja he yhdessä vanhempina koittaneet valmistaa elämää myös lapsilleen. Kun yksi lapsista haluaakin ihan itse päättää, miten oman elämänsä elää, hänet suljetaan pois perheestä. Surullista, mutta kuitenkin niin totta.

Johanna, tämä tytär, opiskelee, on menestyvä kuvataiteilija, menee naimisiin ja kun puoliso kuolee, hän palaa takaisin Norjaan ja haluaisi vielä tavata äitinsä. Onko äiti tavattavissa? Johanna soittaa äidille, joka ei vastaa. Johanna lähettää kirjeen äidille, joka ei vastaa. Johanna menee käymään äidin luona… Vaan siskokin on sitä mieltä, että olisi parempi jättää äiti rauhaan.

Pakosti jää miettimään, millainen äiti on, miksi voi niin vain hylätä yhden lapsensa ja toista rakastaa. Millainen on se perimmäinen äidin rakkaus. Miksi voi samasta äidistä syntyneet olla eri arvoisia.

Onko äiti kuollut on erittäin hämmentävä ja silti se tulee jotenkin lähelle ja sitä muistaa monia tarinoita, miten voi äidillä olla se lempilapsi, vaikka sitä olettaisi, että kaikki olisivat yhtä rakkaita, mutta todellisuus on aika karua.

close

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada uudet kirjavinkit sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.
(Erityisesti uudet kotimaiset julkaisut on usein, ei aina, saatu kustantajalta arvostelukappaleina. Se, mistä kirja on saatu, ei vaikuta siihen, kehummeko vai emme.)

Kini

Olen Kini, kirjojen ja kirjailijoiden ystävä. Työskentelen Kouvolan pääkirjastossa kirjastovirkailijana ja tehtävänkuvaani kuuluu mm. kirjailijavierailujen järjestäminen. Olen aina lukenut paljon ja monipuolista kirjallisuutta. Olen kulttuurin suurkuluttaja. Kirjojen lisäksi ramppaan elokuvissa ja teatterissa. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...