Maarit Verronen: Orionin vyö

Orionin vyö

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Orionin vyö on Maarit Verrosen yhdestoista romaani. Sen verran tutuille aineksille se rakentuu, että sen tunnistaisi kyllä tekijänsä kynänjäljeksi, vaikka nimi olisi kannesta unohtunut. Mutta mikäpä siinä – siksihän minä näitä Verrosen viehättävän omituisia teoksia kerta toisensa jälkeen luen.

Kirjan päähenkilö on Mipi Ii, joka työskentelee altruna. Kirjan alussa hän saa työtehtävän, johon tarvitaan mahdollisimman vanhaa naista. Tehtävä on tava­ran­lajittelua, johon liittyy kirjoitettua ainesta. Altrut ovat vähän sala­peräisellä organisaatiolla toimivia yleishyödyllisiä työntekijöitä, joita voi tilata monen­laisiin tehtäviin, käytännössä kai puoli-ilmaiseksi. Ainakaan altrut itse eivät saa työstään palkkaa, vain hyvän mielen siitä, että taas on tehty työ, jota kukaan muu ei halua tehdä.

Mipi Ii kärrätään muulikyydillä Hänen Ylhäisyytensä linnoitukseen jonnekin jumalanhylkäämään heimokylään. Siellä tehtävä selviää: hänen on käytävä läpi vanhan linnan salakellarista löytynyttä kirjallista aineistoa ja etsittävä tästä aineistosta löytyvä vanha, piilotettu viisaus. Tehtävä on altrutyöksi vähän poikkeuksellinen, eivätkä olosuhteetkaan ole aivan tavanomaisia. Mipi Ii on kuitenkin kova tekemään töitä, ystävällinen muita kohtaan ja sopeutuu nähtä­västi aivan mihin tahansa.

Tehtävän suorittamisen ohessa Mipi Ii muistelee aikaisempia altruprojekteja, joten lukija saa vähän laajemman vilauksen altrujen maailmasta. Se on karmiva, Mipi Ii on joutunut kestämään monenlaista rääkkiä ja väkivaltaa. Selviytymiskeinona hänellä on lähinnä dissosiaatio: kun tilanne ylittää kesto­kyvyn, Mipi Ii irrottautuu siitä ja ajattelee jotain kaunista.

Orionin vyön tarina on erikoinen. Se sijoittuu tavallaan meidän maailmaamme. Mitään altruorganisaation kaltaista ei toki ole olemassa, mutta kirjassa kuvatut asiat tuntuvat sinänsä realistisilta. Kirja kuvaa altrujärjestelmän loppua: Mipi Ii on huomannut, miten hänen saamiensa tehtävien luonne on muuttunut, eivätkä viimeisimmät tehtävät enää tunnu siltä, että niistä olisi mitään hyötyä. Miksi olla altruistinen yleistyöläinen, jos työ ei ole kenellekään hyödyksi?

Takakansi kertoo kirjan pohtivan sitä, mitä rakentavaa tavallinen ihminen voi tehdä maailmassa, ”jossa oman edun tavoittelu uhkaa jyrätä kaiken inhimil­lisen ja kauniin”. Romaani antaa Mipi Iin eläköitymisen ja sen jälkeisen toimin­nan kautta vastauksiakin tähän. Orionin vyö on paikoin kammottavan julma, mutta loppuu ilahduttavan valoisasti ja toiveikkaasti. Maailmaan mahtuu myös pieniä hyviä tekoja toisia ihmisiä kohtaan.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 318 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...